Sinä iltana oltiin leiritulen ympärillä ylen onnellisia ja hilpeitä. Elefantti oli jätetty sinne, missä se makasi, jotta se huomenna paloiteltaisiin. Ainoastaan sen kärsä oli katkaistu — osa siitä valmistettiin illalliseksi.
Vaikka kaikki elefantinliha on syötävää, pidetään kärsää herkullisimpana palana. Sen maku ei eroa paljon häränkielen mausta, ja kaikki he pitivät siitä erittäin paljon. Swartboylle, joka oli "vanhasta klowsta" saanut monta ateriaa, olivat nämä perin mieluisat pidot.
Heillä oli runsaasti hyvää maitoa myöskin. Lehmä, joka nyt oli mitä parhaimmalla laitumella, oli kahdenkertaistanut antimensa; ja tuon juomasta herkullisimman määrä oli riittävä, jotta jokainen heistä sai suuren annoksen.
Heidän nauttiessaan tätä uutta ruokalajiansa, paahdettua norsunkärsää, kääntyi keskustelu luonnollisesti näihin eläimiin.
Kaikki eivät tiedä, että tätä jättiläiskokoista nelijalkaista on kaksi eri lajia — afrikalainen ja aasialainen. Varsin myöhäiseen aikaan saakka luultiin niiden olevan samaa lajia. Nyt tunnustetaan niiden olevan, ei vain selvästi eroavia, vaan monessa suhteessa vallan erilaisia. Aasialainen, eli, kuten sitä useammin nimitetään, intialainen on suurempi näistä kahdesta; mutta on mahdollista, että kesyttäminen on lajia suurentanut, kuten on käynyt monien eläinten. Afrikalaista lajia tavataan vain villinä; ja on ilmennyt tämän lajin yksilöitä mitattaessa, että niillä on suurimpien aasialaisten villien norsujen mittasuhteet.
Huomattavimmat eroavaisuudet noiden kahden välillä havaitaan korvissa ja torahampaissa. Afrikalaisen elefantin korvat ovat ääretöntä kokoa, kohdaten toisensa hartioiden yläpuolella ja riippuen rinnan alapuolelle. Intialaisen elefantin korvat ovat tuskin kolmasosaa siitä. Komeiden torahampaittensa puolesta edellinen on voitolla — muutamien yksilöiden painavat lähes kaksisataa naulaa kumpikin — kun taas jälkimmäisen torahampaat harvoin ovat sadan naulan painoisia. Tästä on kuitenkin muutamia poikkeuksia. Luonnollisesti on kahdensadan naulan painoinen torahammas kaikkein suurimpia ja afrikalaisillakin norsuilla paljon yli keskimäärän. Tämän lajin naaraksetkin ovat varustetut torahampailla — vaikkei sen kokoisilla kuin urokset — kun taas intialaisen norsun naarailla joko ei ole lainkaan torahampaita tai ne ovat niin pienet, että niitä tuskin huomaa huulten nahan ulkopuolella.
Muut näiden kahden lajin väliset huomattavat eroavaisuudet ovat siinä, että aasialaisen elefantin otsa on kovera, kun taas afrikalaisen on kupera; edellisellä on neljä känsäistä varvasta takajaloissa, joissa jälkimmäisellä on vain kolme. Hampaitten kiille antaa vielä lisätodistuksen siitä, että nämä eläimet lajiltaan ovat erilaisia.
Eivät kaikki aasialaisetkaan elefantit ole samanlaisia. Tässä lajissa on muunnoksia, joilla on varsin selvästi eroavat piirteet; ja todella nämä "muunnokset", kuten niitä sanotaan, näyttävät eroavan toisistaan melkein yhtä paljon kuin yksikään niistä eroaa afrikalaisesta lajista.
Eräällä muunnoksella, joka on itämaalaisten kesken tunnettu "mooknah"-nimellä, on suorat torahampaat, jotka pistävät alaspäin, kun nämä omituiset lisäkkeet tavallisesti kaartuvat ylöspäin.
Aasialaiset erottavat elefanteissaan kaksi pääasiallista kastia eli kenties lajia. "Kumarea"-nimisenä tunnettu on suuriruumiinen, luja ja voimakas eläin, suurikärsäinen ja lyhytjalkainen. Toinen, "merghi"-niminen, on suurempaa lajia, mutta ei niin luja eikä voimakas kuin kumarea, eikä sillä ole niin suurta kärsää. Sen pitkät raajat tekevät sen kykeneväksi taivaltamaan nopeammin kuin kumarea; mutta kun jälkimmäisellä on suurempi kärsä (norsunomistajain mielestä kauneuden näyte) ja kun se voi kestää suurempaa ponnistusta, on se suosittu ja kalliimmassa hinnassa itämaisilla markkinoilla.