ELEFANTIN "KUIVAAMINEN".
Seuraava päivä oli ankaran, mutta riemuisan työnteon päivä. Se vietettiin elefantin lihaa "suolatessa".
Vaikka se ei olekaan yhdenvertaista härän eikä lampaanlihan eikä myöskään sianlihan kanssa, on elefantinliha syötäväksi kyllin maukasta. Eikä olekaan mitään syytä, jonka vuoksi se ei maistuisi, sillä tämän eläimen ruoka on puhdasta, ja se elää kokonaan kasviravinnolla — puiden lehdillä ja pehmeillä vesoilla, useiden sipulilajien juurilla, joita se hyvin osaa vetää maasta ylös torahampaillaan ja kärsällään. Tästä ei seuraa, että sen lihan tulisi olla hyvänmakuista — koska näemme sian, erään saastaisimmista elukoista, antavan mitä herkullisinta lihaa; kun taas toinen samaa sukua (pachydermata), joka elää vain makeista, mehevistä juurista, antaa sekä mautonta että katkeraa lihaa. Tarkoitan etelä-amerikalaista tapiiria. Ravinnon laatu ei siis ole mikään lihan laadun tunnusmerkki.
On totta, että van Bloom ja useimmat hänen perheestänsä eivät olisi valinneet varsinaiseksi ravinnokseen norsunlihaa. Jos he olisivat varmasti luulleet voivansa hankkia kauriinlihaa varastoon, olisi suuri ruho luultavasti joutunut hyeenain saaliiksi. Mutta he eivät olleet varmoja ainoastakaan antiloopista, ja sen vuoksi he päättivät "suolata" norsun. Se olisi varmasti käsillä olevana varastona eikä sen tarvitsisi estää heitä syömästä metsänriistaa tai muita herkkuja, joita saattoi tarjoutua.
Ensi tehtävä oli torahampaiden leikkaaminen. Tämä osoittautui vaikeaksi hommaksi ja vei runsaat kaksi tuntia. Onneksi oli käsillä hyvä kirves. Ilman sitä ja Swartboyn taitoa olisi voitu tuhlata kaksin verroin aikaa tässä puuhassa.
Kun norsunluu oli saatu otetuksi ja pantu talteen turvalliseen paikkaan, alkoi ruhon paloittelu täydellä todella. Van Bloom ja Swartboy olivat "pääteurastajia", kun taas Hans ja Hendrik näyttelivät "käskyläisten" osaa. Koska ruho oli puoleksi veden alla, olisi heidän ollut jotenkin vaikea käsitellä alempaa osaa. Mutta siihen he eivät aikoneetkaan koskea. Ylempi osa olisi vallan riittävä turvaamaan heidät pitkäksi aikaa; ja niin he ryhtyivät poistamaan nahkaa siltä kyljeltä, joka oli ylöspäin.
Karkean, paksun päällysnahan he poistivat palasiin jaetuissa suurissa levyissä; ja sitten he nylkivät useita kalvoja sisempää nahkaa, joka oli sitkeää ja taipuisaa. Jos he olisivat tarvinneet aluksia, olisi Swartboy säästänyt tämän niiden valmistukseen — kuten bushmannit ja muut alkuasukkaat tekevät. Mutta heillä oli aluksena vankkurinsa, ja tämä nahka heitettiin pois.
Nyt he pääsivät käsiksi lihaan, jota he erottivat suurissa kappaleissa kylkiluista; ja sitten he hakkasivat kirveellä kylkiluut pois, toisen toisensa jälkeen. Tätä vaivaa he eivät olisi nähneet — koska he eivät halunneet kylkiluita — jolleivät olisi tahtoneet niitä poistaa toisesta syystä, nim. ulottuakseen arvokkaaseen rasvaan, jota on suunnattomat määrät sisälmysten ympärillä. Ruoanlaittotarkoituksiin olisi rasva luonnollisesti verratonta ja melkein välttämätöntä, jotta itse lihaa voitaisiin syödä.
Ei ole lainkaan helppoa päästä käsiksi elefantin sisässä olevaan rasvaan, koska kaikki sisälmykset täytyy ensin poistaa. Mutta Swartboyta ei pieni vaiva pelottanut; niinpä kavuten suunnattoman ruhon sisään hän alkoi leikata ja kaivaa, silloin tällöin ojentaen joukon sisälmyksiä toisille, jotka veivät ne pois tieltä.
Kun pitkä työvuoro oli kulunut tässä hommassa, saatiin rasva otetuksi ja käärittiin huolellisesti kappaleeseen puhdasta sisänahkaa; ja silloin "teurastus" lopetettiin.