Kun ensimmäinen rovio oli palanut punaiselle hiilelle, alkoi Swartboyn velvollisuuksien ankarin vuoro. Lapiolla hän nosti hiilet kuopasta, kunnes se oli tyhjä; häneltä kului kuitenkin enemmän kuin tunti suorittaessaan tuon näköjään yksinkertaisen työn. Vaikeuden aiheutti kova kuumuus, jota hänen täytyi kestää, ja joka sai hänet karkoitetuksi aina hetkisen työn jälkeen jäähdyttämään itseänsä.
"Baas", kuten Hendrik ja Hanskin, vuorottelivat hänen kanssaan, kunnes kaikki neljä hikoilivat kuin jos olisivat olleet puoleksi tunniksi leivinuuniin suljettuja.
Kun kuoppa oli kokonaan tyhjennetty hiilistä, nosti Swartboy van Bloomin avustamana yhden suurista jaloista ja vieden sen niin lähelle kuin polttavan kuumuuden vuoksi sietivät, he pudottivat sen kuoppaan kannallensa.
Hietainen multa, joka aluksi oli poistettu ja joka nyt oli yhtä kuumaa kuin sula lyijy, työnnettiin jalan päälle ja hiilet kerättiin päällimmäiseksi, ja siihen sytytettiin toinen suuri rovio.
Saman menetelmän alaisiksi joutuivat norsun muut jalat ja kaikki neljä jätettiin "uuniin", kunnes roviot olisivat palaneet loppuun, ja "potkat" kylliksi "paistuneet".
Swartboy aikoi sitten lakaista hiilet pois, ottaa jalat esiin terävällä puisella vartaalla, piestä niitä hyvin vapauttaakseen ne tomusta, kaapia hiekan pois, leikata irti päällysnahan, jolloin ne olisivat valmiita joko syötäviksi tai säilyisivät pitkän aikaa.
Kaiken tuon Swartboy tekisi heti kun neljä kokkoa olisi palanut loppuun.
Mutta se ei tapahtuisi ennen aamua; ja niinpä he kaikki, väsyneinä päivän erikoisista ponnistuksista, päättivät iltasensa, jona oli paahdettua kärsää, ja menivät levolle nwanapuun suojelevaan varjoon.
22. luku.