Swartboy oli laukaissut nuolensa yhtä aikaa pyssyjen kanssa ja kaatanut sakaalin, sillä myrkytetty varsi näkyi pistävän esiin eläimen kylkiluiden välistä.
Pyssyt ladattiin uudelleen, ja joukko meni entisille paikoilleen; mutta vaikka he odottivat puolisen tuntia, ei hyeenaa eikä sakaalia näkynyt.
Ne eivät kuitenkaan olleet menneet kauas, kuten niiden villi musiikki todisti; mutta syy, miksi ne eivät palanneet, oli se, että ne olivat nyt keksineet järvessä olevan elefantinhaaskan puolikkaan, ja sen ääressä ne nyt illastivat. Leiriin saattoi selvästi kuulla niiden syöksyvän veteen, ja koko yön ne riitelivät ja murisivat, nauroivat ja kirkuivat ahtaessaan itseensä runsasta saalistaan.
Luonnollisesti eivät van Bloom eikä hänen väkensä istuneet koko yötä kuuntelemassa tätä äänten sekasotkua. Niin pian kuin he huomasivat, etteivät pedot luultavasti enää tulisi leirin lähettyville, panivat he aseensa pois, palasivat makuusuojallensa ja olivat pian kaikki vaipuneet suloiseen lepoon, joka seuraa terveellisessä ponnistuksessa vietettyä päivää.
23. luku.
UREBIA METSÄSTÄMÄSSÄ.
Seuraavana aamuna hyeenat ja sakaalit olivat kadonneet näyttämöltä, ja kaikkein kummastukseksi ei oltu lihan rahtustakaan jätetty elefantin luihin. Suunnaton luuranko oli siellä puhtaaksi kaluttuna, olipa hyeenain karhea kieli hivuttanut luutkin valkoisiksi. Ja vielä ihmeellisempää kertoa, kaksi hevosta — nämä eläinparat oli jo kauan sitten jätetty omiin hoiviinsa — oli surmattu yön kuluessa, ja niiden luurangot olivat lyhyen matkan päässä leiristä yhtä paljaiksi kaluttuina kuin elefantinkin.
Kaikki tämä todisti sitä, että suurella saaliinhimoisten elukoiden joukolla täytyi olla koti tässä seudussa — todistaen myös, että riistaa täytyi olla runsaasti, sillä missä sitä ei ole kosolta, siellä eivät saalistavat pedot voi elää. Lammen rannoilla näkyvien jälkien paljoudesta päättäen olikin todella silminnähtävää, että monenlaisia eläimiä oli käynyt siellä juomassa yön kuluessa. Siellä oli kvaggan pyöreä, luja kavio ja sen läheisen heimolaisen, "dauw"- eläimen; ja siellä oli vuorikauriin somat kavionmerkit sekä hirviantiloopin suuremmat jäljet; ja näiden joukossa van Bloom huomasi myös pelätyn leijonan jälkiä. Vaikkakaan he eivät olleet kuulleet sen karjuntaa sinä yönä, eivät he epäilleet sitä, että tässä osassa maata oli paljon sen sukua. Sen mielisaaliin — kvaggojen, vuorikauriiden ja hirvien — sielläolo oli varma merkki siitä, ettei eläinten kuningas ollut kaukana.
Paljon työtä ei tehty sinä päivänä. Raskas puuha, biltongin "suolaaminen", jossa he olivat ahertaneet koko edellisen päivän, ja heidän häiritty leponsa teki heidät kaikki välinpitämättömiksi; eikä van Bloomilla enempää kuin muillakaan ollut halua työhön. Niin he liikuskelivat leirissä ja saivat varsin vähän aikaan.
Swartboy otti norsunjalkansa uunista ja puhdisti ne; hän otti myös biltongin alas ja sovitti sen niin, että aurinko sai siihen paremmin vaikuttaa. Van Bloom itse ampui kolme jäljellä olevaa hevosta, ajettuaan ne hyvän matkan päähän leiristä. Hän teki sen lopettaakseen eläinparkojen kärsimykset — sillä jokaiselle oli selvää, etteivät ne voisi elää päivää tai kahta kauemmin; ja lähettää luoti niiden jokaisen sydämeen, — se oli vain armeliaisuutta.