Kaikesta kenttäkornetin karjasta oli ainoastaan lehmä jäljellä, ja sitä hoidettiin nyt mitä suurimmalla huolella. Ilman kallisarvoista maitoa, jota se runsain mitoin antoi, olisi heidän ravintonsa ollut kylläkin metsäläismäistä; ja he antoivat täyden arvon sen tekemälle palvelukselle. Joka päivä se vietiin parhaalle laitumelle ja iltasella suljettiin "odota-vähän"-orjantappuroista valmistettuun turvalliseen kraaliin, joka oli rakennettu sitä varten vähän matkan päähän puusta. Orjantappurat olivat sovitetut niin, että niiden varret olivat säteittäin sisäänpäin, kun taas tiheät latvat olivat käännetyt ulospäin, muodostaen teräväkärkisen paalutuksen, mistä tuskin ainoakaan eläin olisi yrittänyt lävitse. Moinen muuri karkoittaa leijonankin, jollei sitä ärsyttämällä ole saatu raivoon ja uhkarohkeaksi.
Luonnollisesti oli lehmälle jätetty aukko, josta se voi kulkea sisään ja ulos, ja se suljettiin erinomaisen suurella pensaalla, joka teki veräjän virkaa. Sellainen oli "vanhan kreivin" kraali. Paitsi lehmää oli ainoa leiriin jäänyt elävä Trüeyn pieni lemmikki, gasellinvasikka.
Mutta juuri sinä päivänä tuli lisäksi toinen suosikki, pieni rakas olento, ei vähemmän kaunis kuin hyppykauris ja vielä pienempi mittasuhteiltaan. Se oli "urebin" poikanen, noita pieniä siroja antiloopeja, joita on niin moninaisia eteläisen Afrikan tasangoilla ja pensastoissa.
Hendrikille he olivat kiitollisuudenvelassa ei ainoastaan tästä lemmikistä, vaan myöskin sinä päivänä päivälliseksi saamastaan herkullisesta metsänriistasta, josta he kaikki, Swartboyta lukuunottamatta, pitivät enemmän kuin norsunlihasta. Hendrik oli hankkinut riistan laukauksella rihlapyssystään seuraavalla tavalla: —
Noin puolenpäivän aikaan hän lähti liikkeelle — kuvitellen leirin läheisellä suurella rehevällä niityllä nähneensä jonkun eläimen. Käveltyänsä puolen mailin verran ja pysytellen niityn pientareita kiertävässä pensaikossa hän saapui kyllin lähelle ollakseen varma, että se oli eläin, jonka hän oli huomannut — sillä hän näki nyt kaksi merkille panemassaan paikassa.
Ne olivat jotakin lajia, jota hän ei ennemmin ollut tavannut. Ne olivat varsin pieniä elukoita, — vielä pienempiä kuin hyppykauriit — mutta niiden yleisestä muodosta ja ulkonäöstä päättäen Hendrik tiesi niiden olevan joko antilooppeja tahi saksanhirviä; ja koska Hans oli kertonut hänelle, ettei Etelä-Afrikassa ole ensinkään saksanhirviä, päätteli hän niiden olevan jotakin antilooppilajia. Siinä oli koiras ja naaras — sen hän tiesi, koska vain toisella oli sarvet. Koiras oli korkeudeltaan alle kaksi jalkaa, hoikkarakenteinen ja vaaleankeltaisenruskea väriltään. Sillä oli valkoinen vatsa, silmien yläpuolella valkeat kaaret ja hiukan valkoista pitkää karvaa kurkussa. Polvien alapuolella oli kellertävät pitkät karvatupsut; sen sarvet — olematta lyyran muotoiset, kuten hyppykauriilla — kohosivat miltei pystysuoraan neljän tuuman pituisina. Ne olivat väriltään mustat, muodoltaan pyöreät ja hiukan renkaisiin uurretut. Naaras oli sarveton ja kooltaan paljoa pienempi puolisoansa.
Kaikista näistä merkeistä arveli Hendrik pienten antilooppien olevan "urebeja"; ja niitä ne olivatkin.
Hän hiipi edelleen niitä kohden, kunnes oli niin lähellä kuin saattoi päästä. Mutta hän oli vieläkin runsaasti kolmensadan kyynärän päässä niistä, ja luonnollisesti oli ampumamatka vielä liian pitkä, kun hänellä oli pieni rihlapyssy.
Tiheä jong dora-pensas peitti hänet, mutta hän ei uskaltanut mennä edemmäs; muutoin riista olisi säikähtänyt. Hän saattoi havaita niiden olevan arkoja elukoita.
Silloin tällöin koiras ojensi siron kaulansa täyteen pituuteen, päästi heikon määkivän äänen ja katseli epäluuloisesti ympärilleen. Näistä merkeistä Hendrik päätti niiden olevan arkaa riistaa eikä helposti lähestyttäviä.