3. luku.
"SPRINGHAAN."
"Ahaa! Springhaan!", huudahti van Bloom, kuultuaan laajalti tunnettujen muutto-heinäsirkkojen hollantilaisen nimityksen.
Arvoitus oli ratkaistu. Omituinen pilvi, joka levisi yli lakeuden, ei ollut vähempää eikä enempää kuin heinäsirkkojen muuttoparvi.
Tuollaisen näyn todistajina ei yksikään heistä ollut milloinkaan ennen ollut, Swartboyta lukuunottamatta. Hänen isäntänsä oli usein nähnyt pienempiä heinäsirkkajoukkoja ja useita eri lajeja — sillä Etelä-Afrikassa on näitä merkillisiä hyönteisiä useita lajeja. Mutta se, joka nyt ilmestyi, oli todellinen muuttoheinäsirkka (Gryllus devastatorius); ja nyt suurella vaelluksellansa — harvemmin sattuva tapaus kuin mitä matkustajat sinulle uskottelevat. Swartboy tunsi ne hyvin; ja vaikka hän ilmoittikin niiden lähestymisestä suuresti kiihtyneenä, ei hänen kiihtymyksessään huomannut kauhua.
Aivan päinvastoin. Hänen suuret paksut huulensa olivat kokoonpuristetut kasvojen poikitse eriskummaisessa ilon ilmeessä. Hänessä riehuivat hänen villin rotunsa vaistot. Näille ei heinäsirkkojen vaellus ollut pelon aihe, vaan ilon lähde — niiden tulo oli yhtä tervetullut kuin meriäyriäissaalis Leighin kalastajalle tai elonkorjuu talonisännälle.
Koiratkin haukkuivat ja ulvoivat ilosta ja hyppelivät ikäänkuin oltaisiin metsästykseen lähdössä. Huomatessaan pilven ne vaistonsa avulla helposti tunsivat heinäsirkat. Ne katselivat niitä samoin tuntein, jotka Swartboyta kiihoittivat — sillä sekä koirat että bushmannit syövät näitä hyönteisiä halukkaasti!
Kuullessaan, että oli ainoastaan puhe heinäsirkoista, kaikki heti tointuivat säikähdyksestään. Pikku Trüey ja Jan nauroivat, taputtivat käsiään ja odottivat uteliaina niiden lähenemistä. Olivathan kaikki kuulleet tarpeeksi tietääkseen, että ne olivat vain heinäsirkkoja, jotka eivät pure eivätkä pistä ketään, ja sen tähden ei kukaan niitä pelännyt.
Van Bloom itsekin välitti aluksi varsin vähän niistä. Levottomuuden jälkeen oli huojennus kuulla, että olikin kysymys heinäsirkkojen muuttoretkestä, ja vähään aikaan hän ei ajatellut tuon ilmiön luonnetta, katseli sitä vain uteliain mielin.
Äkkiä hänen ajatuksensa saivat uuden suunnan. Hänen silmänsä pysähtyivät maissi- ja tattarivainioon, puutarhaan melooneineen, hedelmineen ja vihanneksineen: uusi levottomuus valtasi hänet; hänen mieleensä tulvahti muisto monista kertomuksista, jotka hän oli kuullut näistä tuhoatuottavista eläimistä, ja kun koko totuus selvisi, kalpeni hän ja päästi levottomia huudahduksia.