Kiiveten ulos raineelle irroitti hän sitten keulatangon ja laski senkin alas, minun hyödyttäessäni asiaamme sillä, että katkaisin survotuen sekä myös etuprammitangon ja yläprammitangon harus-köydet jotka kiinnittivät tämän pyöröpuun paikoilleen. Monet muutkin hirret irtautuivat kirveen iskuista, ja kun kaikki oli työnnetty mereen, kelluivat ne yhdessä veden liikkumattomalla pinnalla.
Huomattuaan nyt, että puuta oli kylliksi, jotta voitiin tehdä meidät molemmat kannattava lautta, ryhtyi Brace kirveineen vanttien kimppuun, ja liu'uttuaan köyttä alas uiville hirsille kehoitti hän minua seuraamaan itseään. Tällä hetkellä minä kuulin pääkannelta huudon, että iso lautta oli valmis, ja katsoessani taakseni huomasin minä, että miehet kiiruhtivat partaan yli ja laskeutuivat lautalle. Jos jäisin vain hetkeksikin, olisin viimeinen palavassa laivahylyssä.
Ei — ei viimeinen — kaukana siitä! Oli melkein viisisataa vielä — viisisataa inhimillistä olentoa "Pandoralla"! Ja vaikka he olivat ihmisiä, joilla oli musta iho, oli heilläkin henki menetettävänä — henki, joka oli yhtä kallis heille kuin meidän henkemme meille.
Kauhea näytelmä avautui tuon taaksepäin luodun katseen nähtäväksi — näky, jonka muisto ei milloinkaan ole saattamatta kylmän väristystä suoniini ja puistatusta vartalooni.
VIIDESKYMMENESNELJÄS LUKU
Miten olivat onnettomat neekerit käyttäytyneet koko tämän ajan kuluessa? Missä he olivat? Mitä he tekivät? Mitä tehtiin heidän hyväkseen? Oliko ryhdytty joihinkin toimiin heidän turvallisuudekseen?
Kahteen viimeiseen kysymykseen voi vastata sanomalla, ettei tähän hetkeen asti minua ehkä lukuunottamatta, yksikään ollut laivassa ajatellut heitä eikä heidän kohtaloaan! Mitä tulee heidän olopaikkaansa, olivat he yhä kansien välillä sekä ristikolla varustettujen luukkujen alla, ja mitä heidän toimiinsa tulee, olisi ollut vaikea sanoa sitä — vaikeata arvatakin sitä. Mutta ainakin he huusivat raivoisasti ja kiljuivat ikäänkuin he olisivat kaikki tulleet hulluiksi — mutta tämä ei ollut mitään uutta, heidän käyttäytymisensä oli ollut sellainen koko päivän.
Kiiruhtaessaan sinne tänne isoavenettä vesille laskiessaan ja jälkeenpäin kootessaan aineita lauttaa varten miehet kulkivat useasti heidän läheltään, ja neekerien huudot päästettiin sillä hetkellä kovemmalla äänellä ja vakavammassa sävyssä — joskus pyytävinä, mutta useammin raivoisina ja uhkaavina.
Kun heistä ei välitetty, ja ne, joihin he vetosivat, kulkivat huolettomasti eteenpäin, vajosi heidän äänensä taas syvään, yhtämittaiseen epätoivon muminaan.
On luultavaa, että tähän asti — hetkeen, jolloin lautta oli valmis — he olivat tunteneet vain janon tuskaa, sillä minä huomasin kulkiessani viime kertaa heidän ohitseen etteivät heidän huutonsa olleet muuttuneet. Se oli yhä agoa! agoa! — vettä! vettä! Tämä ynnä ilman ja tilan puute sekä halu päästä kannelle olivat ne vaikuttimet, jotka olivat ajaneet heidät sellaisiin raivoisiin ja hulluihin mielenosoituksiin.