On sangen luultavaa sentakia, että siihen hetkeen asti, jonka olen maininnut, he eivät pelänneet mitään erikoisesti — ainakaan eivät pelänneet sitä hirmuista kohtaloa, joka nyt uhkasi heitä niin likeltä.
Palavan kajuutan savu kallistui pikemmin etu- kuin takaosaan laivaa, eikä se ollut vielä ehtinyt heihin asti, eivätkä liekit olleet vielä kylliksi kirkkaita valaistakseen laivaa millään luonnottomalla valolla. Tietystikään eivät heidän ollessaan luukkujen alla kajuutta eikä kansi olleet heille näkyvissä, ja kunnes joko savu tai liekki, tai ristikon läpi loistava kirkas valo paljastaisi kauhean totuuden, eivät he luultavasti huomaisi vaaraansa. Ei kukaan ollut ottanut omasta aloitteestaan ilmoittaakseen sitä heille, sentakia ettei kukaan katsonut sen ansaitsevan vaivaa!
He olivat ehkä huomanneet, ettei kaikki ollut oikein — heillä saattoi olla epäluuloja, että jokin asia oli huonosti. Miesten tavaton liikkuminen — kannelta kuullut äänet — jalkojen kiireinen töminä ja merimiesten viittoilemiset, kun he kulkivat näkyvissä, yhdessä heidän kasvojensa kauhistuneen ilmeen kanssa, mikä tuskin oli saattanut jäädä huomaamatta, sillä oli vielä tarpeeksi valoisaa, että voi huomata tämän — kaikki nämä asiat olivat varmaan saaneet hereille ahtaassa pidetyn joukon epäluulot, että parkissa oli jotakin hullusti. Kirvesten räiskivä ääni ja sitten täräys sekä aluksen kova kallistuminen maston kaatuessa oli ehkä herättänyt muutakin levottomuutta kuin sen, että he kuolisivat janoon, ja vaikka he yhä huusivat vettä, huomasin minä, että he keskustelivat keskenään kiireisesti mutisten, mikä ilmaisi jostakin muusta syystä johtunutta pelkoa.
Mutta kun ei kukaan heistä tietänyt mitään laivoista tai niiden tavoista — "Pandora" oli ensimmäinen, mitä he ikinä olivat katselleet — eivät he tietystikään voineet päättää, miksi semmoisia tavattomia liikkeitä suoritettiin. Vain sen ohjaamana, mitä he kuulivat, saattoivat he tuskin arvata, mitä oli tekeillä. He eivät voineet kuvitella, että laiva oli vaarassa joutua hylyksi — koskei ollut tuulta eikä myrskyä — ja kaiken tämän jälkeen kyseessä saattoi olla purjehtimistemppu, jota he eivät ymmärtäneet. Näin he olisivat luultavasti uskoneet, jolleivät olisi huomanneet niiden merimiesten omituista katsetta ja kädenliikkeitä, jotka silloin tällöin tulivat lähelle ristikkoa. Ne olivat niin rajuja, että ne saivat heidät vakuutetuiksi siitä, että jokin oli hullusti — että vaara piili laivassa.
Hälinä oli herättänyt heidän keskuudessaan pelkoa, vaikkakaan ei vaaraa vastaavaa. He eivät tietäneet vaaransa luonnetta, eikä heidän levottomuutensa ollut vielä saavuttanut huippuaan. Mutta oli määrätty, etteivät he olisi paljoa kauemmin epätietoisuudessa.
Juuri tällä hetkellä syöksyi punainen liekkipatsas ylöspäin savun läpi — sitä seurasi toinen, punaisempi ja suurempi — sitten uusi ja uusi, kunnes liekki nousi yhtämittaisena ja ulottui useita jalkoja korkealle ilmaan.
Kirkkaampi valo himmensi kuun — koko alus oli keltaisessa valossa, ikäänkuin aurinko olisi palannut valtameren yläpuolelle.
Palavan puun rätinä kaikui nyt heidän korviinsa — tuli, joka oli päässyt oman savunsa syleilystä, leimusi rajummin ja kohosi korkeammalle ilmaan, kunnes nousevien liekkien huippu saatettiin nähdä luukkujen ristikon läpi.
Mutta ei tarvittu liekkien näkemistä — niiden valo, ja sihisevä sekä räiskivä ääni, joka läksi niistä, osoitti onnettomuuden kauhistavan luonteen.
Silloin nousi huuto — villi, tuskallinen huuto tuon pimeän ruuman sisimmästä — tuon onnettoman joukon sydämistä — huuto, joka muutamiksi hetkiksi hukutti liekkien rajun kohinan sekä tulen räiskivät ja rätisevät äänet. Minä en milloinkaan unohda tuota huutoa — ei kukaan, joka kuuli sen, voisi olla muistamatta sitä viimeiseen hetkeensä asti.