Voin tuskin sanoa, että kaduin tekoani. Olisin tehnyt saman työn uudestaan. En olisi voinut pidättää itseäni. Olin totellut armeliaisuuden vaatimusta. Miten olisin saattanut menetellä toisin?
Sellaisia mietteitä oli minulla tuolla hetkellä tai niiden kaltaisia. En voi tarkalleen kuvailla ajatuksiani, sillä omituisten mielenliikutusten sekasorto vallitsi mielessäni. Nyt huomasin vaaran, joka uhkasi kumpaakin lauttaa, huomasin sen katsoessani taaksepäin palavaa laivaa kohti: neekerit uhkasivat uida perässä ja etsiä pakopaikkaa lautoilta. Suurin joukoin he näyttivät päättäneen yrittää sitä. Se kävi ilmi heidän liikkeistään ja asennoistaan. He tulivat parvittain kaiteitten yli ja laivan sivua alas. He olivat kokoontuneet niskapuiden päihin ja näyttivät joka hetki olevan heittäytymäisillään veteen!
VIIDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU
Ei ihmettä, että merimiehet olivat levottomia. Jos neekerit panisivat aikomuksensa täytäntöön saapuisi heitä kylliksi monta lautalle, jotta se uppoisi — ehkä kylliksi monta, jotta he heittäisivät valkoiset miehet mereen ja anastaisivat itselleen sen tarjoaman heikon mahdollisuuden hengen säilyttämiseksi. Kuinka sitten kävisikään, ainakin oli selvää, että jos he tulisivat, olisi varma tuho tuloksena toisille tai toisille tai luultavimmin kaikille. Mitä tuli toveriini ja minuun, näytimme me olevan vielä suuremmassa vaarassa kuin toisella lautalla olijat, sillä me olimme heidän ja uhkaavan tuhon välissä. Mutta meillä ei ollut ollenkaan pelkoa tässä suhteessa; me olimme varmoja, että jollei meidän alustamme kohtaisi mikään onnettomuus, saattaisimme me kuljettaa sitä eteenpäin nopeammin kuin mies voi uida — vaikka niin vähän nopeammin, että olisi tullut ankara kamppailu, jos meitä olisi ajettu takaa. Mutta kun meillä oli niin monta yardia etumatkaa, oli meillä vähän pelättävänä.
Me jatkoimme matkaamme aikoen saavuttaa lautan ja kiinnittää uivat lankkumme sen sivulle, ja tämä tarkoitus meidän onnistui saavuttaa muutamien minuuttien kuluttua.
Brace oli varoittanut minua, kun tulimme lautan tasalle, sanomasta mitään siitä, mitä olin tehnyt.
"Henkesi tähden, älä sano mitään, sillä varmaan", sanoi hän, "he työntävät sinut mereen ja minut sinun mukanasi. Älä sano sanaakaan", kuiskasi hän loppuvaroitukseksi — "ei sanaakaan, vaikka he kysyisivätkin sinulta. Minä vastaan heille, jos he kysyvät."
Hänen olikin tehtävä se, ja hän suoritti tehtävänsä taitavasti.
"Halloo!" huusivat useat meidän lähestyessämme — "ketä te olette? Hei,
Brace ja tuo mainio Ville-poika. Tekö päästitte neekerit kannelle?
Tekikö jompikumpi teistä sen?"
Nämä kysymykset tehtiin lisäämällä tavalliset, alhaiset kaunistuskeinot.