Siinä oli purje — halkaisija tai ajopurje, en tiedä kumpi — sekä kappale vanhaa tervavaatetta, ja kun nämä olivat levitettyinä lankkujen ylitse, pitivät ne näitä koossa ja soivat meille pehmeämmän makuusijan loikoiltavaksi.
Me keskustelimme silloin tällöin, vaikkakaan ei usein. Aika ajoin oli kunnon merimies koettanut ilostuttaa minua herättämällä minussa toiveita, mutta nyt oli asemamme käynyt niin toivottomaksi, että hän vihdoin luopui yrityksestä. Hän tunsi, että olisi vain pilkantekoa uskotella, että olisi pienintäkään mahdollisuutta pelastua. Hänkin — rohkein koko tuosta joukosta — oli nopeasti jättäytymässä epätoivon valtaan.
Tuuli tyyntyi ennen päivänkoittoa aivan kuin edellisenä yönäkin — toinen aamu tuli, mutta ei näyttänyt yhtäkään purjetta koko rajattomalla merellä.
Aurinko nousi taas kuumana ja kaarsi päidemme yli saman pilvettömän taivaan kautta sekä laski punaisena ja tulisena niinkuin ennenkin.
Meni toinenkin yö, ja taas tuuli kuljetti meitä ulapalla. Sitten tuli ja meni useita muita päiviä ja öitä — minä lakkasin laskemasta niitä — melkein samalla yksitoikkoisella totutulla tavalla, johon tuotti vaihtelua vain miesten riitely — siitä kehittyi joskus mitä pahimpia jupakoita, joissa veitset vedettiin esiin ja niitä käytettiin miltei kohtalokkain seurauksin.
Omituinen aika epäsopua ja leppymätöntä taistelua varten!
Villit eläimetkin — rajuimmatkin pedot luopuvat yhteisen vaaran vaikutuksesta luonteensa julmuudesta. Siten ei ollut näiden kelvottomien miesten laita — heidän alhaiset intohimonsa näyttivät tällä pelottavalla hetkellä tulevan vain vahvemmiksi ja turmiollisemmiksi!
Heidän riitansa koskivat aivan pikkuasioita — veden ja rommin jakamista, jonkun otaksumaa, ettei hänen kanssaan menetelty rehellisesti annosten suhteen — mutta riidat olivat tulleet niin lukuisiksi, että nekin kävivät yksitoikkoisiksi. Joka tunti häiritsi raju meteli syvää rauhaa ja muutoin täydellistä hiljaisuutta, joka oli tunnusmerkillistä riitojen väliajoille.
Jos nämä tapaukset olivat käyneet yksitoikkoisiksi, eivätkä enää kiinnittäneet mieltäni, oli sattumaisillaan muuan, joka tulisi herättämään minussa mitä voimakkainta mielenkiintoa — tulisi järkyttämään sieluani aivan äärimmäiseen kiihtymykseen asti.
Olen sanonut, että tämä tapaus oli sattumaisillaan — se oli kauhea suunnitelma, joka jo oli kypsytetty, vaikka sitä oli pidetty salassa toveriltani ja minulta. Ei Bracella eikä minulla ollut vähintäkään aavistusta siitä siihen hetkeen asti, jolloin se avoimesti ilmoitettiin.