En ollut viipynyt laivassa kahtatoista tuntia — voinpa miltei sanoa kahtatoista minuuttia — ennenkuin parannuin kokonaan merikuumeestani; olisinpa luopunut parhaasta hampaasta suussani, jos olisin jälleen saanut astua maakamaralle. Melkein heti kun tulin laivaan jouduin meritaudin kynsiin, ja seuraavalla hetkellä kävi se niin pahaksi, että luulin sen saattavan kaikki minussa aivan sekasortoon.
Meritauti on sairaus, joka ei ole missään tapauksessa miellyttävä — ei edes ensiluokan matkustajallekaan, jolla on laivantarjoilija hoitamassa ja antamassa lievittäviä ohjeita sekä osoittamassa lohduttavaa myötätuntoa. Miten paljon tuskallisempi olikaan olo poika-paralle, jolla ei ollut ystäviä ja joita kohdeltiin kuten minua — äreä kapteeni noitui minua — raaka perämies kirosi ja antoi töyttäyksiä — roistomainen miehistö pilkkasi ja nauroi minua. Oi, se oli kauheata, ja luulenpa todella, etten olisi vähääkään yrittänyt pelastaa itseäni, jos laiva olisi uponnut allani juuri sillä hetkellä!
Neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluttua sain kuitenkin lievennystä inhoittavaan sairauteeni, sillä tämä kuten moni muukin sairaus on usein lyhytikäinen, kun se on pahimmillaan. Noin kahden päivän kuluttaa kykenin nousemaan sekä liikkumaan pitkin kansia. Ja minut pakotettiin liikkumaan siellä niin että tuntui.
Olen edellä sanonut kapteenia "äreäksi", perämiestä "raa'aksi" ja miehistöä "roistomaiseksi" joukkioksi: en ole puhunut liioitellen. Lukuunottamatta yhtä tai paria poikkeuksen tekevää miestä en ole milloinkaan tavannut törkeämpää joukkoa, tietystikään en ennen tätä aikaa, sillä sitähän ei voinut odottaakaan — mutta en myöskään koskaan sen jälkeen, ja kuitenkin on elämäni osana ollut joutua tekemisiin hyvin epäilyttävän ja sekalaisen seuran kanssa.
Kapteeni ei ollut vain äreä vaan suorastaan villi, kun hän oli juopunut tai vihoissaan, ja jompikumpi hän tavallisesti oli. Oli vaarallista mennä hänen lähelleen — ainakin minun tai muun, joka oli heikko ja avuton — sillä hän uskalsi purkaa pahan tuulensa vain semmoista kohtaan, joka ei vastustanut.
En ollut kauan laivalla, ennenkuin sain tuntea hänen suuttumuksensa jonkin erehdyksen johdosta, jota en voinut mitenkään korjata — silloin sain tuntea hieman hänen luonteenlaatuansa ja myös monta kertaa jälkeenpäin, sillä kun hänen kiukkunsa oli kerran syttynyt jotakuta kohtaan, oli se säälimätön kuten korsikalaisen viha eikä tyyntynyt milloinkaan.
Hän oli lyhyt, tanakka, hieman "pönäkkä" mies; piirteet olivat aivan säännölliset, mutta posket olivat lihavat ja pyöreät, silmät pallomaiset ja nenä hieman nykerö — siis kasvot, joita kuvissa usein käytetään hyväluontoisuuden, iloisuuden ja rehellisen sydämen perikuvana. Mutta minun mielestäni niitä käytetään siten jokseenkin sopimattomasti, sillä juuri sellaisten hymyilevien kasvojen alla olen pitkän elämänkokemuksen aikana tavannut suurimman määrän epärehellisyyttä yhtyneenä mitä julmimpiin ja raaimpiin taipumuksiin. Sellainen oli kippari, jonka hellään hoitoon olin niin kevytmielisesti heittäytynyt.
Perämies oli aivan kapteeninsa kaiku. Kun toinen sanoi "ei", sanoi toinenkin "ei", ja kun jompikumpi sanoi "kyllä", vahvisti toinen sen. Pääasiallinen ero heidän välillään oli, ettei perämies juonut, ja tämä seikka ehkä pitensi heidän välillään vallitsevan ystävyyden liittoa, joskaan se ei sitä vahvistanut. Jos molemmat olisivat olleet juomareita, olisivat he varmaan riidelleet joskus. Mutta perämies ei milloinkaan "maistanut", kuten hän vakuutti, ja kun hänen päällysmiehensä oli päissään, saattoi tämä asianhaara hänet sietämään sitä loukkaavaa kohtelua, jota kapteeni usein osoitti hänelle. Kaikissa kurinpito- ja muissa asioissa oli hän kapteenin puolella, sillä vaikka hän oli raaka, oli hän silti vain pelkuri miehekseen ja aina valmis matelemaan päällikkönsä edessä, "nuolemaan hänen saappaitaan", kuten merimiehet semmoista nimittivät.
Laivassa oli aliperämies, mutta hän oli hyvin toisarvoinen henkilö — ei kuvauksen arvoinen ja tuskin erotettavissa tavallisista miehistä, joita hän piti vain hyvin vähäisessä määrässä silmällä.
Edelleen siellä oli kirvesmies — vanha mies, jolla oli laajaksi paisunut, rommin punaama nenä — kapteenin toinen hyvä ystävä, sekä suurikokoinen ja hyvin ruma neekeri, joka oli sekä kokkina että tarjoilijana, ja joka oli kyllin ilkeä ollakseen Pluton keittiön palveluksessa. Nämä olivat laivan alapäällystöä, ja mitä tulee miehiin, olivat he, kuten sanottu, niin roistomaista joukkoa kuin ikänäni olen tavannut. Oli poikkeuksia — vain yksi tai kaksi — mutta kului joku aika, ennenkuin huomasin heidät.