KUUDESTOISTA LUKU

Olin iloinen, kun aamu sarasti, sillä minä nukuin vain hiukan sinä yönä. Merimiesparan synkkä kohtalo painoi mieltäni raskaasti koko seuraavan päivän, enkä voinut olla ajattelematta, että jokin sellainen loppu saattaisi tulla minunkin osakseni. Ainainen kauhu siitä, että olin perämiehen ja kapteenin raa'an väkivallan alaisena, synnytti nämä epämieluiset aavistukset. Minä näet pidin näitä miehiä tuon onnettoman todellisina murhaajina. Krokotiili esiintyi vain rikoksen auttajana, ja jollei sellaista eläintä olisi esiintynyt näyttämöllä, olisi hollantilainen epäilemättä yhtäkaikki saanut surmansa heidän musketinluodeistaan. Hirviö oli vain ennättänyt ennen heitä ja kiiruhtanut tapauksen sattumista muutamilla sekunneilla. Oli ilmeistä, että jos he sensijaan olisivat ampuneet miehen — nuo häikäilemättömät heittiöt — olisivat he yhtä vähän välittäneet seurauksista, olleet yhtäläisesti ilman omantunnontuskia ja katumusta. Ei ihmettä, että tunsin elämäni olevan epävarmuudessa — ei ihmettä, että mieleni oli täynnä aavistuksia.

Koko sen päivän tuntui merimiesraukan kuolinhuuto kaikuvan korvissani synkkänä vastakohtana sille raa'alle riemulle ja äänekkäälle, törkeälle naurulle, joka kajahteli "Pandoran" kannelta. Laivassa oli juhlapäivä. Kuningas Dingo Bingo oli kapteenin vieraana ja hän oli tuonut mukanaan, ei ainoastaan muutamia ylhäisiä miehiään, vaan myöskin mustaihoisista kaunottarista muodostetun haareminsa, ja näiden naisten sekä miehistön raakojen aineksien välillä oli rakastelu, tanssiminen sekä juominen käynnissä aina myöhäiseen yöhön.

Arvoton tavaralasti, jonka parkki oli tuonut, vietiin nyt rannalle ja luovutettiin hänen kauppaakäyvälle majesteetilleen; tämä vuorostaan oli laskenut vankiensa lukumäärän sekä luovuttanut ne orjina kipparille. Mutta varrella, missä maa oli korkeampaa ja terveellisempää — täällä näet meren lähellä oli ilmasto täynnä malariaa ja kaikkia tauteja, joista Afrikan länsirannikko on niin surullisen kuuluisa. Kuningas kävi tällä paikalla vain ajoittain, joskus ainoastaan kerran vuodessa, kun "Pandora" tai joku muu laiva tuli hakemaan orjalastiaan — orjat olivat kuningas Dingo Bingon alueiden päätuotteena. Silloin hän kulki jokea alas "satoineen", joka oli koottu kaikista paikoista — monen verisen ottelun tuloksena — monen verentahriman ihmismetsästyksen, johon hän kätyreineen oli ottanut osaa. Hän toi mukanaan valitun henkivartiostonsa sekä vaimo- ja naisseurueensa, sillä vierailu orjalaivalla, jonka lastina oli väkijuomia, oli merkkinä kokonaiseen sarjaan mitä suurimmassa mittakaavassa pidettyjä törkeitä juhlia.

Kaikkina muina vuodenaikoina oli kauppahuone suljettuna, ja sen varastohuone tyhjänä. Villit pedot pitivät hallussaan paikkaa, jossa ihmisiä oli ollut — tuskin vähemmän julmina kuin ihmiset itse — ja luonto oli jätetty hiljaisuuteensa sekä yksinäisyyteensä.

Tästä syystä viehätti ympäristön tarjoama maisema minua. Juuri sen koskemattomuus oli ihastuttava, ja omassa ahtaassa näköpiirissänikin näin paljon sellaista, joka tyydytti uteliaisuuttani sekä tarjosi minulle huvia.

Minä näin jättiläismäisen virtahevon vierittelevän itsensä joen yli ja vetävän kömpelön ruumiinsa rannalle. Minä näin niitä kaksi lajia — on näet tosiasia, vaikka luonnontutkijat tuskin tietävät sitä, että länsi-Afrikan joissa on huomattavissa kaksi eri virtahepolajia, ollen toinen vähemmän tunnettu, koska se on paljon pienempi eläin kuin Niilin ja hottentottien virtahepo. Minä näin joka päivä melkein joka tunti mahtavia krokotiileja, jotka olivat kuolleen puun tavoin pitkin virran reunaa, tai semmoisia, jotka uivat nopeasti joen halki ajaen takaa evillä varustettua saalistaan; myöskin näin suuria merisikoja, jotka kiiruhtivat eteenpäin korkealla pinnan yläpuolella tullen joskus niin lähelle laivaa, että olisin voinut lyödä niitä sauvoimella. Ne olivat tulleet mereltä ja tekivät pitkiä retkeilyjä jokea ylöspäin etsien muuatta mieliruokaansa, jota kellui runsaasti suolattomassa vedessä. Ajoittain huomasi muitakin matelijoita — suuren vesikilpikonnan, joka miltei veti vertoja krokotiileille suuruudessa — ja kerran sain nähdyksi erään harvinaisen eläimen, kamerunilaisten "punaisen vesisian", sillä se pieni joki, johon olimme ankkuroineet, ei ollut kaukana siltä leveysasteelta, missä kamerunilaiset olivat, ja sama laji esiintyi kummassakin paikassa.

Maaeläimet tulivat myöskin silloin tällöin esille parkin nähtäviin. Puiden välitse huomattiin leijonan hiipivän, ja suuren suuria apinoita, sekä punaisia että mustia, näyttäytyi oksien välissä, ja niiden villejä, joskus inhimillisiäkin ääniä voitiin kuulla yön kaikkina aikoina — valittaen, kiljuen ja rupattaen. Myöskin kauniita lintuja — sepelkyyhkysiä, papukaijoja ja omituisia vesilintuja — leijaili alituiseen joen yläpuolella lentäen rannalta rannalle tai istahtaen puiden latvoihin ja päästäen ilmoille erilaisia ääniänsä.

Se oli tosiaan eloisa näytelmä, ja jos minulle olisi annettu joutilasta aikaa, olisin katsellut sitä pitkän rupeaman väsymättä sen yksitoikkoisuuteen. Mutta asianlaidan ollessa sellainen, kuin se oli, nuo eläinten ja lintujen äänet ja liikkeet vain lisäsivät haluani päästä katsomaan niiden villejä olopaikkoja metsässä sekä tekemään lähempää tuttavuutta sellaisten kanssa, jotka olivat vaarattomia ja kauniita.

Minkä ilon vallassa sainkaan sitten kuulla Bracelta, että hänellä oli "päivänsä" huomenna, sekä että hänen oli onnistunut saada minulle lupa seurata itseänsä!