Oli kylläkin todennäköistä, että hyenat ja sakaalit olisivat vähät välittäneet tästä, sekä jo aikoja sitten raahanneet ruumiit pois, mutta kuten sanottu, huoneessa oli ovi ja vahva olikin, joka oli tarkasti sopinut sen sisäänkäytävään ja joka ilmeisesti oli puun paksua kaarnaa, mikä oli leikattu huolellisesti irti huonetta tehtäessä ja sitten taas pantu paikoilleen. Tämä tarkasti sopiva ovi oli epäilemättä ollut kyllin vahva vastustamaan kaikkia villieläinten hyökkäyksiä siihen aikaan kun ruumiit oli ensinnä sinne pantu, mutta koska se nyt oli kuiva, oli se käynyt hölläksi ja antoi helposti perään merimiehen voimakkaasti potkaistessa.
Me olimme jonkun aikaa tässä omituisessa huoneessa ja tutkimme sen jokaista nurkkaa hyvin tarkkaan. Meille kävi selville, ettei sinne ollut astuttu vuosiin, koska siellä ei ollut mitään merkkiä, että jokin olisi siellä saatettu epäjärjestykseen. Mahdollisesti ei mikään inhimillinen olento ollut milloinkaan avannut ovea, sen jälkeen kun kuolleet oli sinne pantu, ja vaikka ei ollut mitään mahdollisuutta sanoa, kuinka kauan sitten tämä tapaus oli sattunut, viittasi kuivien, kuihtuneiden ruumiiden ulkomuoto selvästi siihen, että ne oli saatettu leposijaansa hyvin kauan sitten. Se oli ehkä tapahtunut silloin, kun ympärillä oleva maa oli tiheästi kansoitettu asujamilla, joka tapauksessa silloin kun naapuristossa asui jokin heimo, joka oli aikoja sitten joutunut perikatoon vihollistensa käden kautta tai mikä on luultavampaa, otettu vangiksi, myyty orjuuteen sekä viety Atlantin yli Amerikan siirtomaihin.
Sellaisia ajatuksia kulki mielessäni, kun seisoin tässä omituisessa huoneessa ja tuijotin kolmea eriskummallista olentoa, jotka olivat niin kauan olleet sen asujamia. Luulen, että toverini mietteet olivat toista laatua. Epäilen, että hän ajatteli sillä hetkellä, oliko mahdollisesti ruumiiden mukana haudattuna jokin aarre. Hän näet vei soihtunsa huoneen jokaiseen nurkkaan ja tutki silmillään jokaista halkeamaa ja rakoa innokkaasti, ikäänkuin olisi hän odottanut jonkin tulevan äkkiä esiin — ehkä pussin kultahiekkaa tai jonkun sellaisen arvokkaan kiven, joita usein tavataan villi-ihmisten huostassa.
Mutta jos hänellä oli joitakin sellaisia toiveita, oli hän tuomittu saamaan pettymyksen osakseen, sillä lukuunottamatta kolmea luurankoa itseään ei paikalta löytynyt minkäänlaista esinettä — ei pukua eikä koristetta.
Kun Ben oli tullut vakuutetuksi tästä ja kun hän vielä kerran oli silmännyt puuhuoneen kolmea vaiteliasta asukasta jätti hän heille hyvästit vakavan hullunkurisella tavalla sekä toivotti heille hyvää yötä.
Me palasimme nyt tulemme ääreen aikoen ruveta nukkumaan, sillä vaikka ei ollut vielä myöhäistä, tunsimme itsemme väsyneiksi päivän retkeilyn jälkeen, ja oikaisten itsemme kuivalle maalle leimuavien puiden ääreen me valmistauduimme yötä varten.
KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU
Me vaivuimme uneen miltei silmänräpäyksessä, mutta en voi sanoa, kuinka kauan me nukuimme. Siihen ei tuntunut kuluneen enempää viittä minuuttia, ja sitten meidät herätti melu, joka oli kyllin äänekäs ja kyllin epämiellyttävä herättääkseen kuolleetkin. Sen muodostivat omituisimmat äänet, mitä olen kuullut eläessäni, eikä kumpikaan meistä voinut selvittää, mikä sen aiheutti, vaikka ei voinut olla epäilystä siitä, että se sai alkunsa jonkunlaisista eläimistä.
Ensin me ajattelimme, että sen saivat aikaan sudet tai pikemmin hyenat ja sakaalit — nämä näet ovat Afrikan susia — ja muutamat äänistä muistuttivat näiden eläinten ääntä, joihin olimme jo tutustuneet kuultuamme niitä joka yö kuningas Dingo Bingon varastohuoneiden ympärillä ja joen rannoilla. Mutta kuului myös muita, toisenlaisia ääniä — kimeitä kiljaisuja ja kissojen naukumista muistuttavia huutoja sekä silloin tällöin lörpöttelyä ja papattamista, joka muistutti ihmisolentojen ääniä tai tarkemmin sanoen mielipuolien tolkutonta puhetta!
Ilmeisesti oli useita olentoja, jotka saivat aikaan nämä äänet, mutta minkälaisia olentoja ne olivat, sitä emme toverini enkä minä voineet mitenkään arvata. Äänet olivat karkeita ja epämiellyttäviä — niiden jokainen sointu oli omiaan synnyttämään kauhua niissä, jotka sattuivat kuuntelemaan niitä — ja ne kauhistuttivat meitä niin pian kuin olimme hereillä kuullaksemme niitä. Me hyppäsimme kumpikin heti ylös ja katselimme ympärillemme säikähtyneinä, odottaen joka hetki, että meidän päällemme hyökättäisiin, mutta vaikka me saatoimme kuulla meteliä joka puolelta, emme me vieläkään voineet nähdä, kuka tai mikä sen sai aikaan. Tulemme hehkui heikosti ja soi meidän nähdä vain hyvin lyhyen välimatkan ympärillemme. Mutta jotta saisimme paremman näköalan, potkaisi Ben koneellisesti puoliksipalaneita puukappaleita, ja siten saatiin aikaan kirkas liekki, joka valaisi koko sen alan, mitä baobabin oksat varjostivat. Vieläkään me emme voineet nähdä mitään, sillä meteli tuli ulkopuolella olevasta synkästä pimeydestä. Mutta me saatoimme huomata, että se tuli kaikilta puolin, takaa yhtä hyvin kuin edestämmekin. Mitä olentoja ne olivatkin, jotka päästivät näitä kauheita ääniä, eivät ne olleet kaikki yhdellä paikalla, ne olivat kaikkialla suuren puun ympärillä; meitä ympäröi itse asiassa suuri lauma niitä — me olimme aivan saarroksissa.