Ja tämä olisi aivan varmasti ollut kohtalonamme, jollei tuolla hetkellä meille olisi tarjoutunut tilaisuutta päästä vaarallisesta asemastamme.
Tilaisuus oli itsestään tarjolla, ja oli omituista, ettemme olleet ajatelleet sitä ennemmin.
Juuri kun epätoivomme oli kukkuroillaan, odottaessamme jokaisen hetken olevan viimeisemme, sattuivat silmämme kääntymään mustaa oviaukkoa kohti, joka avautui puun sivussa — siinähän oli kuolleiden asunnon sisäänkäytävä. Se oli yhä avoinna, sillä me emme olleet panneet takaisin kaarnakappaletta paikoilleen, vaan se oli siinä, mihin olimme sen sysänneet maahan ulkopuolelle. Me näimme kumpikin oven samalla hetkellä ja huomasimme siinä heti paikalla keinon päästä pakoon — me näet huusimme kumpikin yhteen ääneen ja syöksyimme sitä kohden yhdessä.
Vaikka sisäänkäytävä oli ahdas, pääsimme me nopeasti sen lävitse. Kaniini olisi tuskin voinut liukua nopeammin luolaansa, ja ennenkuin yksikään vainoavista mandrilleista saattoi iskeä hampaitaan liepeisiimme, olimme me päässeet sisälle ja olimme taas luurankojen seurassa.
KOLMASKYMMENES LUKU
Ei pidä luulla, että me katsoimme olevamme turvassa. Me olimme vain turvassa sillä hetkellä, koska meidän katoamisemme puun onteloon, ollen äkillinen ja odottamaton, oli saanut mandrillit ällistyksiin, niin etteivät ne olleet seuranneet meitä puun sisälle. Siitä huolimatta ne olivat syöksyneet jälkeemme — niiden koko joukko tuli meidän kintereillämme — ja niiden mielenosoituksista kävi ilmi, etteivät ne viivyttelisi kauan vaan hyppäisivät ovesta sisään ja kävisivät kimppuumme. Ne olivat jo aivan sisäänkäytävällä ja uhkasivat meitä ulkopuolelta äänekkäästi mölisten. Seuraavalla hetkellä saatoimme odottaa niiden ryntäävän päällemme.
Sisäänkäytävä oli vielä auki — ovilaatta oli ulkopuolella, emmekä me uskaltaneet mennä hakemaan sitä — meillä ei ollut mitään, jota olisimme käyttäneet ovena — ei mitään, jonka avulla olisimme voineet estää eläimet tulemasta. Kaikki, mitä saatoimme keksiä, oli seisoa sisäänkäytävällä ja puolustaa sitä parhaamme mukaan, Ben pitkällä musketilla ja minä kekäleellä, josta yhä pidin kiinni, mutta joka ei enää leimunnut, joten sitä saattoi käyttää vain nuijana. Jos nämä aseet pettäisivät, olisi meidän ollut otettava veitsemme ja taisteltava parhaamme mukaan. Mutta me tiesimme, että jos paviaanit kerran pääsisivät sisälle, niin että ne saattoivat piirittää meidät, ei meillä olisi pitkää aikaa elettävänä.
Kiljuvat pedot olivat kaikki tulleet lähelle, ja me saatoimme nähdä ne selvästi puukappaleiden loimussa. Ne täyttivät koko alan, joka oli puunrungon ja tulen välillä, ja mikäli me saatoimme arvostella niiden lukumäärää, oli niitä kuutisenkymmentä. Ne tanssivat hulluina ympäri, päästäen äänekkäitä valitushuutoja ikäänkuin ne olisivat surreet kaatuneita tovereitaan, sitten puhjeten meluisampiin huutoihin, jotka ilmaisivat raivoa ja kostonhalua. Ne eivät olleet vielä tehneet rynnäkköään sisäänkäytävää vastaan, mutta suuri joukko niitä seisoi tai pikemmin juoksenteli sen edustalla ilmeisesti odottaen vain jotakin merkkiä syöstäkseen eteenpäin.
Me seisoimme tuskaisina odottaen ja pitäen aseemme valmiina paiskaamaan hyökkääjät takaisin. Me tiesimme, ettemme voineet tehdä mitään enempää kuin "sohia" niitä, ja me olimme huolissamme tuloksesta. Huolimatta kaikista ponnistuksistamme joku niistä saattoi päästä ohitsemme, ja silloin meidän kimppuumme hyökättäisiin takaapäin joten meidät tietysti voitettaisiin ja tapettaisiin.
"Jos vain pääsisimme oveen käsiksi", sanoin minä katsoen kaarnankappaletta kohti, jonka saattoi nähdä siinä, missä se oli ulkopuolella.