Hänen aikeensa oli tunkeutua ulos tässä valepuvussa sekä näyttäytyä paviaaneille toivossa, että niiden kuninkaan ilmestyminen pelottaisi ne pakoon. Jollei petoksella olisi tätä vaikutusta, päätteli Ben ettemme voineet olla huonommassa asemassa kuin ennenkään, koska hän saattoi peräytyä takaisin luolaan, ja me saatoimme sulkea sen niinkuin ennenkin.
Oli varmasti jonkunverran todennäköistä, että suunnitelma onnistuisi. Me tiesimme, että melkein kaikki eläimet pelkäävät suuresti leijonaa, ja etteivät paviaanit ole minään poikkeuksena säännöstä. Usein metsien itsevaltiaan pelkkä näkeminenkin pelottaa muita villieläimiä siinä määrin, että ne juoksevat sen edellä ikäänkuin ihmisolennon näkyvistä. Sentähden tämä nerokas suunnitelma jäljitellä leijonaa, minkä toverini oli keksinyt, omasi hyvät mahdollisuudet onnistua, ja me olimme kumpikin iloissamme tästä ajatuksesta.
Varmistuaksemme siitä ettei sattuisi epäonnistumilta valmistusten hätäisyyden tai huolimattomuuden takia ryhdyimme me toimeen asianomaisella huolella ja varovaisuudella sekä käytimme melkoisen ajan saadaksemme kaikki täydelliseksi. Me verhosimme Benin käsivarret nahalla, joka oli peittänyt leijonan etukäpälät, venyttäen sitä, kunnes kynnet peittivät hänen kädenrystönsä. Jalat oli kääritty taljaan, joka oli verhonnut suuren eläimen takajalat, ja meillä oli hyvän joukon vaivaa, ennekuin "housut" saatiin sopimaan. Päänahka saatiin helposti sovitetuksi merimiehen päälaelle, ja ruumista verhoava suuri nahka sopi hyvin yhteen etupuolelta ja kiinnitettiin siitä nauhoilla. Onneksi oli meillä paljon nuoraa. Tuo mainio nuora, joka jo oli tehnyt meille niin hyvän palveluksen, oli yhä hallussamme, ja me käytimme sitä taas hyödyksemme.
Lopulta pidettiin naamiaispukua täydellisenä, ja leijona oli valmis näyttelemään osaansa.
Me olimme varovaisia myöskin käsitellessämme muumioita, niin että ne tarpeen vaatiessa hyödyttäisivät meitä taas. Ja kun kaikki oli järjestetty tyytyväisyydeksemme, vedimme me ne takaisin sisäänkäytävältä.
Meidän sotatemppumme olivat nyt vetäneet puoleensa piirittäjien huomion — ne osoittivat huudoillaan ja liikkeillään olevansa varuillaan.
Juuri tällä ratkaisevalla hetkellä leijona lähti liikkeelle, ja jos milloinkaan on apinajoukossa ollut katselemisen arvoista sekasortoa, niin toverini ja minä näimme sen tuolla hetkellä. Kuului huutoa ja ulvomista, lörpöttelyä ja papattamista, ja siinä syöstiin joka suuntaan — paitsi siihen, joka olisi vienyt valeleijonaa kohti. Tämä eläin osoitti koko ajan mitä rajuimmalla tavalla mieltään ja päästi kovia ärjymisiä, jotka barytonin syvyydessä miltei vetivät vertoja itsensä metsien itsevaltiaan karjumiselle!
Me emme voineet sanoa, mitä paviaaneista tuli — ne näyttivät katoavan maan sisään tai ilmaan; joka tapauksessa vähemmässä ajassa kuin kahden minuutin kuluttua siitä, kun leijona oli ilmestynyt baobabin ulkopuolelle, ei niitä näkynyt yhtäkään. Ja keltaisenruskean nelijalkaisen, joka yht'äkkiä lakkasi karjumasta leijonan tavoin, voitiin kuulla päästävän julmasta kidastaan inhimillisestä naurusta johtuvia äänekkäitä huutoja!
Me emme jääneet paljoakaan pitemmäksi aikaa baobabin varjoon. Se oli vaarallista maaperää. Mandrillit saattoivat huomata petoksen ja tulla takaisin. Siten me peläten ajatuksissamme tätä otimme nopeat jäähyväiset iäkkäiltä ystäviltämme muumioilta ja kiiruhdimme nopeasti kukkulaa alas. Me pysähdyimme vain juomaan ja ponnistimme sitten eteenpäin.
Oli melkein kolmannen päivän puolipäivä siitä, kun olimme lähteneet retkellemme, ennenkuin me hämmästytimme "Pandoran" miehistön jälleen ilmestymällä laivaan.