Mitä tuli "kuninkaaseen", oli hän paljon vähemmän kauhistunut kuin "kapteeni". Hänen roistomaisella majesteetillaan oli paljon vähemmän pelättävänä risteilijän vierailusta. Hän oli jo tehnyt kauppansa, ja vaikka orjat olivat yhä varastohuoneessa, eivät ne enää olleet hänen, eikä hän välittänyt siitä, kenen käsiin ne joutuivat. Hän oli saanut täyden maksun niistä rommissa, suolassa ja musketeissa; nämä tavarat oli tuotu maihin ja luovutettu hänelle, ja heti kun hän saattoi siirtää ne pois risteilijän saatavilta oli hän täydelleen turvassa ja levollisena.
Tähän varokeinoon hän ryhtyi heti kun kroomannit olivat ilmoittaneet tietonsa. Hänen seuralaisensa pantiin työhön, ja muutamissa tunneissa oli jokainen parkista purettu tavaraerä viety pois "varastolta" sekä piilotettu kauas metsiin. Kun siirtämistyö oli suoritettu, sytytti hänen majesteettinsa piippunsa ja täytti lasinsa sekä istuutui sitten niin kylmänä ja asiasta piittaamattomana, ikäänkuin Afrikan rannikolla ei olisi ollut yhtäkään risteilijää.
Mutta "Pandoran" kapteenin asema oli aivan erilainen. On totta, että hänkin olisi voinut kätkeä osan omaisuudestaan. Hän olisi voinut ajaa orjat metsiin ja piilottaa ne sinne joksikin ajaksi. Oli huvittavaa nähdä, millä ponnella "kuningas" neuvoi häntä menettelemään näin. Hänen majesteettinsa näki, että jos tähän tuumaan suostuttaisiin ja risteilijä ilmestyisi joelle, niin parkki otettaisiin kiinni ja orjat jätettäisiin. Tästä kaikesta sekasorrosta olisi hänelle varmaan jotakin hyötyä; olisi mahdollisuus, että nuo viisisataa "paalia" joutuisivat hänen käsiinsä, ja hän saattoi myydä ne toistamiseen. Tämä oli todella mainio mahdollisuus, ja viittaamatta mihinkään mahdolliseen omaan etuunsa yllytti vanha veijari kipparia suostumaan hänen suunnitelmaansa semmoisella innolla ja itsepintaisuudella, joka oli aivan naurettavaa.
Mutta kapteenia ei saatu suostumaan neuvoon. Hän tiesi vaaran, joka koitui viidensadan orjan uskomisesta metsän hoiviin. Useimmat niistä pötkisivät pakoon sieltä, ja mahdollisesti ei hänen "rakas ystävänsä" kuningas Dingo Bingo vartioisi heitä kovinkaan huolellisesti tämän varalta! Muutamat heistä osaisivat tien omiin koteihinsa jälleen, mutta hyvin moni harhaantuisi luultavasti takaisin kuningas Dingon kaupunkiin, ja olisi työlästä todeta omakseen tavaraa, joka oli niin toinen toisensa näköistä, kuin neekerit ovat.
Jos hänen sitä paitsi olisikin onnistunut kätkeä lasti, ei hän voinut toivoa saavansa alusta kätketyksi. Jos kutteri vain tulisi lähelle jokea, löytäisi se varmasti parkin ja ottaisi sen kiinni yhtä varmasti. Kun se olisi tehty, miten kävisi orjien ja miten kävisi kapteenin itsensä sekä hänen miehistönsä? Heidän olisi kovin vaikeata sekä pysyä hengissä sellaisessa epävieraanvaraisessa maassa että löytää sieltä poispääsytie. Kapteeni näet tiesi hyvin, että kun hänen mainio aluksensa vain olisi mennyttä, käyttäytyisi hänen rakas ystävänsä Dingo häntä kohtaan aivan toisenlaisella tavalla. Niin, kippari oli kokenut mies, hän tiesi kaiken tämän ja tietäessään sen ei hän kallistanut korvaansa "kuninkaan" neuvoille.
Sentakia, kun kroomannien sanoma tuli hänen tietoonsa — se ei näet tullut hänen tietoonsa ennenkuin jonkun ajan kuluttua siitä, kun hänen majesteettinsa oli saanut sen ottaa vastaan — teki hän heti päätöksensä siitä, miten hän menettelisi, ja tämä päätös oli se, että hän panisi lastinsa laivaan niin pian kuin mahdollista, ja lähtisi merelle menettämättä hetkeäkään.
Tämän huomasi varovainen kippari olevan parhaan suunnitelman, itse asiassa ainoan jonka avulla hän saattoi toivoa pelastavansa aluksensa. Jos risteilijä todellakin oli tulossa rannikolle — ei ollut mitään epäilystä siitä, ettei se tulisi — olisi hänen ainoana mahdollisuutenaan päästä pois, ennenkuin se tulisi joen suun kohdalle. Jos se tulisi sinne, ennenkuin hän pääsisi merelle, silloin olisi parkki täydelleen loukossa ja yksi tai pari aseistettua veneellistä ottaisi sen kiinni ilman mitään vaikeutta — niin, ilman vastusta, sillä vaikka orjalaivan miehistö oli raakaa, törkeätä ja uhkarohkeata, tiesivät miehet sangen hyvin, että olisi turhaa vastustaa sotalaivan hyvin järjestettyä hyökkäystä tai puolta tusinaa aseistettua veneellistä, sellaisia kuin kutteri saattoi laskea vesille. Parkin valtaaminen olisi sentakia itsestään selvä asia, ja ainoa mahdollisuus, joka omistajalla oli pelastaakseen sen, oli heti paikalla merelle lähteminen.
Tuuli oli heikko — se puhalsi rannalta päin. Nämä molemmat asiat olivat suuresti edistämässä Pandoran pakoa. Vastatuuli estäisi luultavasti risteilijää tulemasta lähelle, joka tapauksessa viivyttäisi se sitä, ja sitten jos orjalaivan onnistuisi päästä ulos, olisi heikko tuulenhenki kokonaan sen hyödyksi, niinkuin ennen on nähty, ja vastustajalle haitaksi.
Näiden toiveiden innostamana, mutta yhä ollen kauheassa levottomuudessa ei kapteeni hukannut yhtään aikaa saadakseen lastinsa laivaan.