Seuraavalla hetkellä oli hän vahvassa unessa — syvässä juopuneen unessa. Hänen kuorsaamisensa oli musiikkia minun korvissani, vaikka se muistutti kiinnisaadun härän kuolinkorinaa.
Tällä hetkellä minä kuulin joen poikki ankkurin vivun kolinaa ja ankkurikettingin epäsointuista kitinää, kun sitä vedettiin kettinkireiän rautaisen renkaan läpi.
Useimmat kuninkaan seurueeseen kuuluvista olivat rannalla ollakseen läsnä parkin lähtiessä — sen saattoi juuri nähdä tumman hämärän läpi.
Minä odotin vielä viisi minuttia, etten lähtisi liian aikaisin liikkeelle ja sentakia tulisi takaa-ajetuksi sekä saavutetuksi, ennenkuin ehtisin joen suulle. Tiesin että parkki liikkuisi aivan hitaasti — virta oli kapea ja teki kaarroksia useissa paikoissa, ja sentakia se ei voinut käyttää purjeitaan. Se ajautuisi alaspäin virran voimasta, ja minä saatoin helposti pysyä sen tasalla.
Kuninkaan seuralaiset eivät millään tavoin epäilleet minun aikeitani. He huomasivat että minä näytin hyvin tyytyväiseltä uuteen asemaani. Epäilemättä useimmat heistä kadehtivat minun onneani, ja on luultavaa, että minua pidettiin "uutena suosikkina". Ei ollut todennäköistä, että minä karkaisin sellaisen loistavan tulevaisuuden odottaessa — ei todellakaan luultavaa! Sellainen ajatus ei johtunut yhdenkään mieleen niistä mustista herrasmiehistä, jotka olivat ympärilläni. Heti kun hänen majesteettinsa vaipui uneen, annettiin minulle vapaus kuljeskella, missä minua vain huvitti. Juuri silloin huvitti minua hiipiä taaksepäin suuren varastohuoneen taa ja vielä hieman kauemmaksi toisella puolella oleviin taajoihin metsiin. Sitä varten minä valitsin vinoon kulkevan tien, joka vei minut takaisin joen rannalle — mutta melkoisen matkan päähän "varaston" alapuolelle — ja, kun nyt olin päässyt neekerijoukkion kuulumattomiin ja aivan heidän näkymättömiinsä, etenin minä niin nopeasti rantaa alas kuin tiheikkö salli minun mennä.
KOLMASKYMMENESKUUDES LUKU
Olin huomannut ennen lähtöäni, että parkki oli nostanut ankkurinsa ja liukui hitaasti virtaa alaspäin. Silloin tällöin käännyin hieman poispäin tieltäni ja tulin aivan veden reunaan ollakseni varma siitä, ettei se pääsisi minusta edelle, ja sitten hiivin takaisin tielle, joka kulki yhdensuuntaisesti virran kanssa, mutta usean yardin päässä rannasta. Ohjatessani kulkuani tällä tavoin etenin minä suunnilleen samalla nopeudella kuin aluskin kulki ja pidin sitä silloin tällöin silmällä puissa olevien aukkojen kautta.
Minun ei ollut vaikeata erottaa sitä, sillä päinvastoin kuin orjakapteeni oli toivonut, oli yö valoisa, ja kirkas kuu kulki taivaalla, jossa ei ollut pilveäkään.
Vaikka parkki purjehti hitaasti saatoin minä töintuskin pysyä sen tasalla. Jos polku olisi ollut selvä, ei olisi ollut mitään vaikeutta — mutta todellisuudessa ei ollut polkua ollenkaan, vain villieläinten tekemä jälki, jonka siellä täällä sulkivat yläpuolelta kaikenlaiset kiipeilevät köynnöskasvit, jotka ulottuivat puusta puuhun ja estivät minun nopeata etenemistäni. Vaikka eläimet saattoivat kulkea näiden luonnollisten siltojen alitse esteettä, oli ihmisolennon ryömittävä alta tai kiivettävä yli, ja se kaikki vaati aikaa. Näitä esteitä oli niin paljon, että ne hidastuttivat minua suuresti, ja minä huomasin töintuskin voivani pysytellä aluksen rinnalla, joka yhtämittaa kulki eteenpäin. Tiesin, että minun täytyi päästä hyvän joukon sen edelle voidakseni valita paikan, josta menisin veteen ja uisin laivaan, kun se kulki ohi. Kun joki tuli leveämmäksi lähellä suutaan oli minulla luultavasti pitkä matka uitavanani sinne.
Useita kertoja peloitti minua villieläinten ilmestyminen, sillä saatoin juuri erottaa niiden haahmot siinä hämäryydessä, joka vallitsi puiden varjojen alla. Minä näin useanlaatuisia ja joitakin äärettömän suuria, jotka menivät ryskyen pensaikon läpi, kun minä äkkiä kohtasin ne. Ne olivat varmaan joko sarvikuonoja tai suuria virtahepoja — en voinut varjojen alla ollen sanoa kumpia — mutta mitä ne olivatkin, juoksivat ne pois minun lähestyessäni. Minä olisin ehkä pelännyt niitä enemmänkin kuin pelkäsin, jollei minua olisi vallannut vielä suurempi pelko. Minä pelkäsin kuulevani kuningas Dingo Bingon ja hänen mustan vartiostonsa äänet takanani. Pelkäsin tätä enemmän kuin mitään muuta, ja silloin tällöin pysähdyin polulle kuunnellakseni.