Mutta heidän olisi tarvinnut olla lähellä minua, jotta olisin kuullut heidät. Metsä oli täynnä muita ääniä, ja vain hyvin äänekkään melun olisi voinut kuulla yleisen hälisevän kuoron yli. Kuului laulukaskasten ja puusirkkojen kimeätä sirinää, kilpikonnien ja sammakoiden käheätä kurnutusta — joskus niin äänekkäänä kuin härän pärskyntä — edelleen kissojen kiljunaa, sakaalien haukkumista sekä apinoiden rupastusta ja ulvontaa — kaiken kaikkiaan täydellinen kuoro epäsointuisia ääniä, minkä sai aikaan parkki, joka liikkui virtaa alaspäin, ja epäilemättä osaksi myöskin minun oma kulkuni pensaikon läpi. Yksi laji pani liikkeelle toisen, ja siitä lähtevä hälinä sekä hälinää seuraavat meluisat äänet levisivät kauaksi metsän läpi.
Oli mielestäni vähemmän otaksuttavaa, että minua seurattaisiin metsän läpi kuin itse virtaa alaspäin. Kun minua kaivattaisiin, otettaisiin esille luultavasti kanootti — ehkä itse kuninkaallinen kaleeri, ja hänen majesteettinsa tulisi ohjaamaan takaa-ajoa. Miehet muistivat, että minä olin hävinnyt juuri sillä hetkellä, jolloin parkki nosti ankkurinsa, ja he epäilisivät, että minä olin heti mennyt laivaan. Oli sentakia paljon luultavampaa, että etsintä kävisi vettä myöten ja että takaa-ajajat meloisivat aluksensa suoraan parkkia kohti. Näin uskoessani katsoin minä levottomasti joelle, milloin vain sain sen näkyviini. Vielä ei ollut ilmestynyt ketään takaa-ajajia.
Minua vaivasi toinenkin ajatus. Kroomannit olivat menneet joen suulle tarkkaamaan risteilijän liikkeitä ja ilmoittamaan, oliko se laskenut veneitä vesille. Nyt olivat nämä miehet kokonaan kuningas Dingon puolella. He saattoivat nähdä minut, kun minä uin parkkiin ja ottaa minut veneeseensä sekä viedä takaisin varastohuoneelle. He olivat olleet läsnä, kun kauppa oli tehty, ja tiesivät kaikki, mikä koski sitä. Minun täytyi senvuoksi tähystellä heidän venettään ja välttää sitä.
Kun sellaiset ajatukset ja päätökset kulkivat mielessäni, tarkkasin minä taas aluksen kulkua ja jatkoin matkaani sukeltautuen pensaikkoon.
Vihdoin saavuin paikkaan, jossa oli joessa mutka. Se ei ollut kaukana joen suusta. Tämän paikan toisella puolen virta leveni tavallaan merenlahdeksi.
Minun ei ollut edullista mennä edemmäksi. Minulla olisi silloin ollut liian pitkä matka uitavana. Sitäpaitsi valmistautui parkki purjehtimiskuntoon — sen purjeet olivat jo irroitetut, ja kun purjeet vain olisi levitetty paikoilleen, kokoaisivat ne tuulta ja veisivät laivaa nopeasti vedessä — niin nopeasti, etten minä voisi päästä laivaan.
Minä olin mennyt kylliksi kauas. Minä olin ehtinyt paikalle, jossa minun oli parasta lähteä veteen, ja heittäen pois kenkäni sekä enimmät vaatteeni astuin minä veden partaalle ja sukelsin jokeen.
KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU
Parkki ei ollut vielä minua vastapäätä, mutta sen etenemisnopeudesta minä arvostelin, että se olisi tasallani silloin kun tulisin keskelle virtaa.
Brace oli sanonut minulle, että uisin keulalaitaa kohti, sillä hän olisi siellä köysineen; siinä tapauksessa taas etten voisi saada siitä kiinni, olisi toinen valmiina laskuportaiden aukon luona toisen köyden kanssa. Jompikumpi varmasti hinaisi minut ylös; mutta olisi parempi jos pääsisin laivaan keulalaidan puolelta, koska silloin perämies tai kippari ei huomaisi minua, ja vaikkapa hänen majesteettinsakin tulisi hakemaan minua, saattoi minut piilottaa keulakannen tienoille. Koska kippari ei tietäisi minun olevan laivassa, kieltäisi hän tietysti asian kaikin voimin. Sentakia olin päättänyt tehdä kaiken, minkä voin, päästäkseni laivaan keulan puolelta.