Minä olisin koettanut päästä keskusteluun miesten kanssa ja kysyä heiltä, mitä oli tapahtunut, mutta he sattuivat olemaan pari äreätä toveria, jotka olivat aina osoittaneet vihamielisyyttä minua kohtaan, joten minä pidätyin tekemästä heille mitään kysymyksiä. Minä saisin asian selville menemällä kannelle, ja minä juoksin iloisemmin askelmia ylös, mieleni hieman keventyneenä tästä otaksumasta.
Niin pian kuin pääsin kannelle, vahvistuivat vaikutelmani, vaikkakaan ei otaksumani, sillä melkein ensimmäinen asia, johon ryhdyin, oli tarkastaa merta katseillani kääntyen ympäri sitä mukaa kuin katselin. Yhtään purjetta ei ollut näkyvissä. Vesillä oli melkein täydellinen tyyneys, ja taivas oli sininen sekä pilvetön. Minä olisin voinut nähdä purjeen monien mailien päästä, jos sellaista olisi ollut. Mutta ei purjetta eikä pyöröpuuta näyttäytynyt parkin ja taivaanrannan reunan välillä.
Se ei siis synnyttänyt laivalla kiihtymystä, sillä nyt minä näin, että kiihtymystä, jopa tavatonta, oli ilmassa.
Sekä perämies että kapteeni olivat peräkannella myrskyten ja vannoen, kun taas merimiehet kiirehtivät sinne tänne muutamat syöksyen alas avoimista luukuista ja toiset palaten takaisin niiden kautta kasvoillaan synkkä ja kauhistava kalpeus, joka ilmaisi pelästyksen ja kauhun tunteita.
Minä huomasin kannella useita vesiastioita, jotka oli äskettäin tuotu ruumasta. Niiden ympärillä oli miehiä ryhmissä — jotkut lyöden tappeja auki, toiset upottaen nuoriin ripustettuja tinaisia ammennusastioita läpiin ja ilmeisesti mitaten sisältöä tai koetellen vettä.
Mutta jok'ikinen näytti seuraavan toimia mielenkiinnolla, joka oli paljon suurempi kuin mitä he olisivat osoittaneet jotakin aluksen tavallista työtä kohtaan, ja minä saatoin sanoa heidän katseistaan sekä eleistään, että jotakin hyvin vakavaa oli kyseessä. En voinut arvata, mitä se oli. Minä kuvittelin kumminkin että se oli jotenkin yhteydessä veden kanssa.
Tulin innokkaaksi tietämään tämän omituisen äkillisen hälinän syyn. Minä tähystelin Bracea, mutta en voinut nähdä häntä. Luultavimmin oli hän alhaalla ruumassa, jossa vesiastioita pidettiin — ruuma näet näytti olevan mielenkiinnon tärkeimpänä esineenä. Sentakia minä läksin etukannelta ja astuin eteenpäin isoa kansiluukkua kohti.
Minä olin nyt aivan perämiehen lähellä. Hän näki minut, mutta ei välittänyt minusta. Tämä oli itsessään tarpeeksi merkillistä, ja minä olin nyt varmasti vakuutettu, että jokin vakava tapaus oli sattunut tai tulisi sattumaan.
Mikä se saattoikaan olla, joka siten pelasti minut odotetusta kurituksesta? Jotakin hyvin tärkeätä — jokin kauhistava vaara?
Minä tähystin luukusta alas nähdäkseni Bracen. Minä näin hänet alhaalla, kaukana ruuman pohjalla puuhaamassa suurten tynnyrien keskellä vierittäen niitä toistensa päälle. Hänen kanssaan oli muita — joista toiset seisoivat vieressä ja toiset, taas auttoivat häntä. Kuten kannella olijoillakin oli kaikilla heillä synkkä katse, mikä ilmaisi pelkoon yhtyneitä epäilyksen tunteita.