En vaadi sinua matkustamaan sen lähteille asti, ainoastaan Point Coupéen, joka sijaitsee noin neljäsataaviisikymmentä kilometriä sen suulta. Siellä pysähdymme hetkiseksi, sillä meillä on pitkä vaellus edessämme. Matkamme johtaa kaukaiseen länteen — Texasin laajojen ruohoaavikkojen yli — ja Point Coupée on lähtökohtamme.
Point Coupéessa on kylä — viehättävä, vanha, ranskalaiselta näyttävä, puusta rakennettu kylä. Se onkin todella ranskalainen kylä, sillä se oli ranskalaisten ensimmäisiä uudisasutuksia, olivathan he espanjalaisten ohella Länsi-Amerikan ensimmäisiä asuttajia. Sen vuoksi tapaamme vielä tänäkin päivänä ranskalaista ja espanjalaista väestöä ranskalaisine ja espanjalaisine nimineen ja tapoineen kaikkialla Mississipin laaksossa sekä siitä länteen päin sijaitsevilla seuduilla.
Näihin seikkoihin meidän ei ole syytä puuttua enempää, eikä meillä ole sanottavana Point Coupéesta muuta kuin mitä jo olemme sanoneet. Päämääränämme on eriskummallinen talo, joka monta vuotta sitten seisoi virran läntisellä rannalla parin kilometrin päässä kylästä. Sanoin sen seisseen siellä monta vuotta sitten, mutta on hyvin luultavaa, että se on yhä pystyssä, olihan se lujatekoinen ja taitavasti veistetty hirsitalo, jonka hirsien raot oli tukittu huolellisesti saumoihin laastitulla kalkilla. Katto oli tehty setripuisista päreistä, jotka muodostivat ulkonevat räystäät, jotka johtivat pois sadeveden ja pitivät seinät kuivina.
Muodoltaan talo oli sellainen, jota nimitettiin seudulla "kaksoisrakennukseksi" — sen keskellä oli näet leveä käytävä, jonka läpi olisi voinut ajaa rattaat heinäkuormineen. Tällä käytävällä oli samanlainen ulko- ja välikatto kuin muullakin rakennuksella ja lattia oli tehty jykevistä lankuista. Lattia kohosi parikymmentä senttiä maanpinnasta ja ulottui pari metriä käytävän edustalle, jossa pystyyn asetetut setripuiset tolpat kannattelivat keveätä katosta muodostaen täten avonaisen kuistin. Näiden pylväiden ja kuistin kaiteen ympärillä kiipeili viiniköynnöksiä, ruusupensaita ja kiertokasveja, jotka määrättyinä aikoina vuodesta olivat täynnä kauniita kukkia.
Talo oli vastapäätä jokea seisten, kuten jo sanoin, sen läntisellä rannalla — samalla puolella kuin Point Coupée. Edessä oli parin sadan metrin pituinen nurmikko, joka ulottui joelle asti ja päättyi sen matalaan rantatörmään. Korkea säleaita ympäröi tämän ruohokentän. Useimmat niistä olivat tyypillisiä sille seudulle, mutta joukossa oli ulkomaalaisiakin. Puiden joukossa saattoi huomata isokukkaisen magnolian, punaisen silkkiäispuun, katalpan vaaleanvihreät lehdet, korkean tulppaanipuun ja kiiltävälehväisen appelsiinipuun.
Vastakohtana tälle kirkkaalle vihreydelle olivat tummat kartionmuotoiset setripuut ja marjakuuset. Virran partaalla kasvoi taatelipuita ja itkuraitoja huojuen sirosti vedenkalvon yllä ja oli vielä muitakin pensaita ja puita — eteläisemmän ilmanalan lapsia — kuten iso meksikolainen aloepuu, sen sukulaisen, aataminneulan pistimenmuotoiset ja palmetton eli vaivaispalmun viuhkanmuotoiset lehdet. Tiheiköissä tai kentän ruohopinnalla saattoi erottaa monenlaisia kauniita lintuja.
Jo mainitussa isossa välihuoneessa tarjoutui erikoinen näky. Seinillä riippui molemmin puolin erilaisia metsästystarpeita kuten kiväärejä, haulikkoja, patruunalaukkuja, taskumatteja, metsästyspuukkoja ja ylimalkaan kaikenlaisia ansoja, verkkoja ja muita pyydyksiä, mitä saattoi keksiä maan, ilman tai veden villien asukkaiden pyydystämiseksi. Hirven ja peuran sarvia oli kiinnitetty vuoltuihin hirsiin, ja niiden haarukoihin oli ripustettu jouhisuitsia ja meksikolais- tai espanjalaismallisia korkeanuppisia satuloita. Tämän lisäksi huoneessa oli harvinaisten lintujen ja nisäkkäiden nahkoja, joita säilytettiin taiteellisesti täytettyinä seinien viereen asetetuilla jalustoilla. Siellä oli myöskin lasilaatikoita, jotka sisälsivät neuloihin pistettyjä ja luokkiensa mukaan järjestettyjä yöperhosia, perhosia ja muita hyönteisiä. Huone muistutti sanalla sanoen pientä museota.
Jos astuisimme taloon ja tarkastelisimme sitä sisäpuolelta, näkisimme kolme tai neljä suurehkoa mukavasti kalustettua huonetta, kaikki täpö täynnä luonnontieteellisiä esineitä ja pyydyksiä. Yhdessä huoneessa näkisimme seinällä riippumassa ilmapuntarin ja lämpömittarin, takan reunalla vanhan kellon, miekan ja pistooleja ja paljon valikoituja ja arvokkaita teoksia sisältävän kirjakaapin.
Peremmällä näkisimme pienen hirsistä rakennetun keittiön tavallisine talouskaluineen. Ja sitten saapuisimme pienelle suljetulle pihalle, jonka päässä on varastohuone ja talli. Viimemainitusta löytäisimme neljä hevosta ja sen viereisestä aitauksesta ehkä muutamia muuleja. Iso, punertava, pitkäkorvainen ajokoiraa muistuttava hurtta saattaisi astella pihalla eikä voisi olla kiinnittämättä huomiotamme.
Tätä taloa saattaisi kauempaa katseltuna luulla jonkun varakkaan uudisasukkaan kartanoksi, mutta lähemmin tarkastaessa huomaisi, ettei se kuitenkaan sellaiseksi sovellu. Ei ole mitään neekerien mökkirivejä, ei suuria sokerimyllyjä, joissa makea mehu puristetaan ruo'oista, eikä tupakka-aittoja, jollaisia aina tapaa täkäläisen suurviljelijän asunnon lähettyvillä. Ei mitään sellaista, eikä talon vieressä ollut edes mitään isoa viljelysmaata. Taustan tumma sypressimetsä loi varjonsa melkein rakennuksen seiniin. Ilmeisesti se ei siis ollut uutisviljelijän kartano. Mikä se sitten oli, ja ketä siellä asui?