Se oli metsästäjän ja luonnontutkijan koti.
LUONNONTUTKIJA JA HÄNEN PERHEENSÄ
Vuonna 1815 käytiin kuuluisa Waterloon taistelu, ja samana vuonna Napoleon Bonaparte karkoitettiin St. Helenan saarelle. Monet ranskalaiset upseerit, jotka olivat seuranneet suurta seikkailijaa, muuttivat samaan aikaan Amerikkaan. Useimmat heistä, kuten luonnollista olikin, saapuivat ranskalaisiin Mississipin siirtokuntiin ja perustivat sinne kotinsa. Eräs näistä oli nimeltään Landi ja oli palvellut everstinä Napoleonin armeijan jääkäreissä. Hän oli syntyperältään korsikalainen ja oli päätynyt upseeriksi Ranskan armeijaan, koska oli erään Bonaparten perheen jäsenen ystävä, vaikka hän nuoruudessaan olikin harrastanut enemmän tieteitä kuin ihaillut sotilaselämää.
Espanjan sotaretkellä Landi oli nainut baskittaren, jonka kanssa hänellä oli kolme lasta, kaikki poikia. Heidän äitinsä kuoli ennen Waterloon taistelua, joten Landin Amerikkaan siirtyessä perheeseen kuului ainoastaan isä ja hänen kolme poikaansa.
Hän meni ensin Saint Louisiin, mutta siirtyi vähän ajan kuluttua sieltä virtaa alaspäin Point Coupéen Louisianassa, jossa hän osti vastikään kuvailemamme talon perustaen sinne kotinsa.
Hän ei elänyt mitenkään ahtaissa olosuhteissa. Ennen Amerikkaan lähtöään hän oli myynyt perintötilansa Korsikassa, saaden niistä rahasumman, joka olisi riittänyt hänelle huolettomaan elämään missä maassa tahansa, mutta varsinkin hänen uudessa kotimaassaan, tuossa vapaassa maassa, missä ravinto oli huokeata ja verot pienet. Hänen ei siis ollut pakko ryhtyä mihinkään ammattiin tai virkaan uusilla asuinsijoillaan — eikä hän ryhtynytkään. Miten hän käytti siis aikaansa? Hän oli sivistynyt mies. Ennen Ranskan armeijan riveihin astumistaan hän oli opiskellut luonnontieteitä. Hän oli luonnontutkija. Ja luonnontutkija löytää tekemistä kaikkialla — voi koota tietoja ja hankkia ajanvietettä sielläkin, missä muut menehtyisivät ikävään. Muistakaa: "Kiviin on piirrettyinä tarinoita, ja lirisevät purot puhuvat kuin kirjat!"
Eikä hän sulkeutunut tiedekammioonsa. Suuren Audubonin tavoin hän rakasti samoilua luonnossa. Hän halusi oppia läksynsä luonnolta itseltään. Hänessä yhdistyi metsästyshalu hienompaan, tieteelliseen vaistoon, ja mikäpä olisi enää paremmin soveltunut hänen asuinpaikakseen kuin Mississippin laakso, joka tarjosi yllin kyllin mielenkiintoisia kohteita sekä metsästäjälle että luonnontutkijalle? Minun mielestäni hän valitsi kotinsa hyvin.
Näinpä hän käyttäessään aikansa metsästykseen, kalastukseen, lintujensa täyttämiseen, harvinaisten nisäkkäiden nahkojen parkitsemiseen, puiden istuttamiseen ja oksimiseen, poikiensa opetukseen ja koiriensa ja hevostensa harjoitukseen, ei suinkaan joutanut olemaan toimettomana. Hänen poikansa avustivat häntä tietysti näissä hommissa kykyjensä mukaan. Mutta hänellä oli sen lisäksi vielä apulaisena — Hugot.
Kuka Hugot oli? Kuvailenpa hänet.
Hugot oli ranskalainen — hyvin pienikasvuinen ranskalainen, hädin tuskin puolentoista metrin mittainen. Hän oli ketterä ja vikkelä, hänellä oli iso kyömynenä ja pienestä koostaan huolimatta valtavan suuret viikset, jotka kaartuivat hänen suunsa yli melkein peittäen sen. Ne antoivat hänelle jokseenkin tuiman ilmeen, joka hänen suoraan ryhtiinsä ja nopeisiin konemaisen täsmällisiin liikkeisiinsä yhtyneenä kertoi heti, että Hugot oli ollut ranskalainen sotilas. Hän oli todellakin entinen jääkärikorpraali. Landi oli ollut hänen everstinsä. Lopun arvaatte helposti. Hän oli tullut vanhan päällikkönsä mukana Amerikkaan ja oli nyt tämän korvaamaton apulainen ja seuralainen. Harvoin saattoi tavata luonnontutkijaa näkemättä myöskin Hugotin tuuheita viiksiä aivan everstin kyynärpään vierellä. Hugot olisi kuollut, jos hänet olisi erotettu vanhasta päälliköstään pitemmäksi aikaa.