Muutaman sekuntin perästä useiden alligaattorien nähtiin uivan joen yli. Niitä tuli joka taholta. Ei kestänyt kauankaan kun ne saapuivat rantatöyräälle, missä Francis oli piiloutuneena, ja etummaisena uiva iso uros kohotti kuononsa vedestä ja mateli maalle. Se oli epäilemättä laskenut saavansa jotakin syödäksensä, mutta oli tuomittu pettymään ja vielä pahempaakin, sillä Basilin kiväärin terävä pamaus kajahti ilmassa, matelija kellahti kyljelleen liejuun ja sätkyteltyään hetkisen makasi siinä liikkumatta. Se oli kuollut, sillä hyvin tähdätty laukaus oli lähettänyt luodin suoraan sen silmään.
Basil ja Francis näyttäytyivät nyt, sillä he eivät halunneet tuhlata luotejaan useampiin, ja kun muut alligaattorit näkivät heidät, ne uivat pois nopeammin, kuin olivat tulleet. Lucienin kirveellä hakattiin irti isoimmat hampaat ja raato jätettiin makaamaan susien, korppikotkien ja niiden muiden eläinten saaliiksi, joiden syötäväksi se kelpasi.
Keitettyään pannullisen kahvia ja valmistettuaan hirvenpaistia illalliseksi pojat levittivät puhvelintaljansa telttaansa ja kävivät levolle.
Seuraavana aamuna he olivat ylhäällä päivänkoitteessa, ja nautittuaan tukevan aamiaisen satuloivat hevosensa ja jatkoivat matkaansa.
HÄVITYKSEN KETJU
Jätettyään Krokotiilijoen nuoret metsästäjämme vaelsivat suoraan länteen Opelousan ruohoaavikkojen poikki. He eivät toivoneet tapaavansa puhveleja näillä suurilla niityillä. Ei, puhvelihärät olivat kauan sitten hyljänneet Opelousan laitumet ja siirtyneet etäälle länttä kohti. Sen sijaan näillä tasangoilla samoili tuhatmäärin karjaa, mutta vaikka eläimet olivatkin kesyttömiä, niillä oli omistajansa, ne olivat kaikki merkittyjä ja ratsastavat paimenet kaitsivat niitä. Opelousan aavikolla oli valkoihoisten uudisasutuksia, mutta pojat eivät poikenneet tieltään käydäkseen niissä. Heidän päämääränsä oli päästä kauemmaksi eivätkä he halunneet hukata aikaa.
He kulkivat lukuisten purojen ja jokien yli, joista useimmat juoksivat etelään päin Meksikonlahteen. Matalien poikki he kahlasivat, mutta milloin joet olivat liian syviä kahlattaviksi, he antoivat hevostensa uida niiden yli, istuen itse selässä. Ratsut eivät olleet tästä tietääkseenkään, sillä ne olivat samoin kuin muuli Jeanette ja koira Marengo opetetut uimaan kuin kalat.
Muutamia päiviä matkattuaan he saapuivat Sabine-joen varrelle. Tämä joki erottaa Louisianan Teksasista, joka siihen aikaan kuului Meksikon alueeseen. Maa erosi täällä siitä, jonka yli he olivat kulkeneet. Se oli mäkisempää ja kasvullisuus oli kokonaan muuttunut. Isot, tummat sypressit olivat kadonneet, ja petäjiä näkyi runsaammin. Metsä oli valoisampaa ja aukeampaa.
Sabinejoki oli tulvillaan, mutta he uivat sen yli, kuten edellistenkin, ja pysähtyivät leiriytyäkseen sen läntiselle rannalle. Oli vasta hiukan yli keskipäivän, mutta heidän matkatavaransa olivat kastuneet ylimenossa ja he päättivät jäädä joen rannalle lopuksi päivää ja pystyttää telttansa avoimelle paikalle matalien puiden ympäröimän lehdon keskelle. Sellaisia avoimia paikkoja oli useitakin, sillä puut olivat etäällä toisistaan ja lehto muistutti autioksi jätettyä hedelmätarhaa. Siellä täällä korkea magnolia kohotti kartionmuotoista huippuaan muiden puiden yli, ja erään sellaisen iso, lehvätön ja oksaton runko näkyi jonkin matkan päästä, missä se seisoi kuin vanha raunioitunut torni.
Maa oli monenlaisten kukkasien peittämä. Siellä kasvoi karvaspavun sinikukkia ja kullanvärisiä helianthuksia. Niiden vieressä kasvoi malvoja ja purppuranpunaisia monardeja sekä puuvillaruusuja viidentoista sentin läpimittaisine kukkineen. Kukkivia köynnös- ja kiipijäkasveja, jotka kiertelivät puiden ympäri tai ulottuivat kiehkuroina rungosta toiseen — runkoköynnös valkoisine terttuineen, sulotuoksuinen supinrypäle. Kaikkien näkyvimpiä olivat kuitenkin torviköynnöksen isot kukkaset, jotka verhosivat kiehkurat torvimaisilla teriöillään levitellen leveitä kirkkaan tulipunaisia kehälehtiänsä.