— Tuolla, vastasi Francis, — luulen näkeväni useitakin torvikukkasissa.
— Hiljaa! kuiskasi Lucien. — Lähestykää niitä varovasti, jotta ette peloita niitä pois… Haluan tehdä niistä muutamia havaintoja.
Näin lausuessaan Lucien astui Basilin ja Francisin seuraamana varovaisesti eteenpäin.
— Eihän! huudahti Lucien, kun he pääsivät lähelle. — Nyt näen yhden! Se on rubiinikaula. Etsii ravintoa torviköynnöksistä. Ne pitävät enemmän niistä kukkasista kuin mistään muista. Kas, sehän on mennyt kukan suppiloon! Hei, nyt se tuli ulos jälleen! Kuunnelkaa sen siipien suhinaa… aivan kuin ison mehiläisen surisemista. Siksi sitä englanninkielellä nimitetäänkin "surinalinnuksi". Katsokaa, miten sen kaula välkkyy… aivan kuin rubiini!
— Vielä toinenkin! virkkoi Francis. — Katsokaa tuonne ylös! Se ei ole läheskään yhtä kaunis kuin edellinen. Onko se eri lajia?
— Ei, vastasi Lucien, — se on saman lajin naaras, mutta sen väri ei ole niin kirkas, ja siltä puuttuu rubiinikaula.
— En näe useampia, sanoi Francis pienen vaitiolon jälkeen.
— Luullakseni niitä on vain kaksi, huomautti Lucien, — koiras ja naaras. Nyt on niiden kuherrusaika. Epäilemättä pesä on lähellä.
— Yritämmekö pyydystää ne? kysyi Francis.
— Ei käy päinsä, emme saisi niitä kiinni.