Jäljet eivät vieneet kohtisuoraan. Paikoin ne kulkivat suoraviivaisesti muutamia satoja metrejä, kääntyen sitten äkkiä milloin oikealle, milloin vasemmalle ja mutkitellen murtoviivan tavoin. Joskus ne kiertyivät kehäksi ja parissa kohtaa leikkasivat omaa uraansa. Näissä risteyksissä koira kerran pari oli vähällä jälleen ällistyä.
He tiesivät hyvin, miksi jäljet kiertelivät sinne tänne. Francis-parka oli samoillut umpimähkään, tietämättä minne mennä.
Vielä kerran jäljet johtivat suoraan hyvinkin neljän kilometrin matkan. Tässä Francis näkyi päättäväisesti ratsastaneen suoraan eteenpäin, mutta, kuten Basil huomautti, hän oli kaiken aikaa matkannut selkä leiriin päin! Tämän tieosuuden, jolla jäljet olivat tuoreet, koira juoksi ripeästi, pakottaen ratsastajat ripeään laukkaan. Jonkin matkan päässä suunta jälleen kääntyi oikealle ja länteen päin.
Kun veljet katsahtivat tälle ilmansuunnalle, heidän huomionsa kiintyi taivaanrantaan. Aurinko oli menemässä mailleen!
Heidät valtasi uusi pelontunne. He tiesivät, että näillä korkeilla eteläisillä ylätasangoilla ei ollut mitään hämärän aikaa tai sellaista oli vain nimeksi. Jos sattuisi tulemaan pimeä ilta, miten he voisivat seurata juoksevaa koiraa? Se saattaisi kylläkin pysyä jäljillä ja löytää Francisin, mutta mitä hyötyä siitä olisi, elleivät he olisi mukana? Francis saisi vain onnettomuustoverin, mutta ei mitään merkkiä, minkä avulla hän voisi löytää heidät tai he hänet.
Aurinko laski pian ja hämärän varjot lankesivat ruohikolle. Tuli yhä pimeämpää, kunnes oli vaikea erottaa aavikolla kiitävän koiran tummaa hahmoa. Mitä oli tehtävä? Se häipyisi pian heidän silmistään ja jättäisi heidät oppaatta!
— Nyt tiedän! huudahti Basil äkkiä, ja kannusti hevosensa Marengon luo. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän heittäytyi satulastaan ja tarttuen koiraan pysähdytti sen.
— Astu alas, Lucien! hän huusi.. — Tule auttamaan minua. Riisu paitasi… se on valkoisempi kuin omani.
Puoleksi käsittäen hänen tarkoituksensa Lucien riisui heti puseronsa ja sitten paitansa, joka oli heikkoraitaista valkaistua puuvillaa ja näytti hämärässä melkein valkoiselta. Basil tarttui siihen ja repäisi siitä kiireesti hihat. Sitten hän veti sen koiran päälle ja pujotettuaan eläimen etujalat hihanrei'istä sitoi kauluksen hihnanpätkällä lujasti kaulaan ja kietoi liepeet koiran kylkien ympärille. Tässä asussa Marengo muistutti puettua markkina-apinaa ja sen voi väreilevässä hämärässä varsin helposti erottaa.
— Nyt, voimme seurata sitä, vaikka olisi pilkkosen pimeä, huudahti Basil riemuissaan.