Äkkiä hänen mieleensä juolahti tuuma ja totellen hetken vaistoa hän huusi veljilleen:
— Köyttä, köyttä! Heittäkää minulle köysi! Pitäkää kiirettä! Köyttä, tai muutoin olen hukassa!
Kaikeksi onneksi puun alla sattui olemaan köysi. Se oli parkitsemattomasta nahasta tehty lasso, jota käytettiin Jeannetten kuorman köyttämiseen. Se virui paikalla, missä he olivat nukkuneet.
Lucien heitti puolittain ladatun kiväärinsä kädestään ja juoksi köyden luo kiertäen sen ylös ottaessaan vyyhdelle. Lucien osasi heittää suopunkia melkein yhtä hyvin kuin Basil, joka siinä suhteessa veti vertoja meksikolaiselle vaquerolle tai pampaksen gaucholle[espanjankielisiä nimityksiä mainittujen seutujen karjapaimenille. Suom.]. Hän juoksi melkein oksan alle, pyöritti suopunkia päänsä ympärillä ja heitti sen ylös. Aikaa voittaakseen Basil oli hiipinyt niin kauas oksan latvaan kuin se häntä kannatti, raivoisan vainoojan seuratessa perässä. Heidän yhteisestä painostaan oksa taipui kuin jousen kaari. Onneksi se oli tammea eikä katkennut.
Basil istui kahareisin, kasvot käännettyinä puuta ja ahdistajaansa kohti. Karhun pitkä kuono oli vajaan metrin päässä hänestä, ja hän tunsi sen lämpimän hengityksen, sen ryömiessä eteenpäin kita avoinna ja rajusti korskuen.
Suopungin silmukkapää osui oksaan aivan heidän välillänsä, lentäen muutaman metrin sen yli. Ennen kuin se ehti livahtaa takaisin ja pudota oli Basil tavoittanut sen ja sitonut sen taitavasti kuin kuormaaja kahdenkertaisella solmulla oksan ympärille. Seuraavassa silmänräpäyksessä, juuri kun karhun kynnet ojentuivat häntä kahmaisemaan, hän heittäytyi oksalta ja lipui nopeasti köyttä pitkin alaspäin.
Köysi ei ulottunut maahan, vaan jäi riippumaan ainakin kuuden metrin korkeudelle ilmaan. Köysi oli lyhyt ja osa siitä oli käytetty hätäiseen solmuun. Lucien ja Francis olivat huomanneet sen, heti kun köysi ojentui riippumaan. He olivat valmistautuneet siltä varalta. Niinpä Basil ehdittyään köyden päähän näki veljiensä seisovan alhaalla pitämässä isoa, levitettyä puhvelintaljaa välillänsä. Hän pudottautui taljalle ja seisoi seuraavassa silmänräpäyksessä vahingoittumattomana kentällä.
Sitkeä oksa, jonka Basilin paino oli pitänyt jännitettynä alaspäin, ponnahti taakastaan kirvoitettuna aika nytkähdyksellä ylös. Nytkähdyksen rajuus oli karhulle liian paljon. Se menetti otteensa, kimmahti korkealle ilmaan ja pudoten kumealla mätkähdyksellä maahan makasi hetkisen hievahtamatta. Se oli kuitenkin ainoastaan pökerryksissä ja olisi pian noussut ja uudistanut hyökkäyksensä, mutta ennen kuin se ehti päästä jaloilleen Basil oli siepannut Francisin puolittain ladatun pyssyn ja kaataen kiireesti piippuun kourallisen isoja haulia ampui ne mesikämmenen päähän, surmaten sen siihen paikkaan.
Tällä välin olivat myös pennut saapuneet näyttämölle, ja Marengo, joka nyt oli osittain toipunut, kävi niiden kimppuun kostoksi emolta saamastaan kurituksesta. Pennut taistelivat rajusti ja olisivat osoittautuneet Marengolle ylivoimaisiksi. Mutta sen isännät tulivat pyssyillään avuksi ja päättivät kamppailun.
Kaikki kolme — karhuemo pentuineen — lepäsivät nyt hengettöminä ruohikolla. Harvinainen kolmikko se olikin. Emokarhu painoi vähintään kaksisataa kiloa. Sen pitkä, karhea turkki oli vaaleanruskea kun taas pennut olivat kauttaaltaan mustat. Tämä on kuitenkin varsin tavallista, ja mikä vielä merkillisempää, mustakarhun pennut ovat usein punertavia, vaikka äiti itse on kokonaan musta. Pennut muuttuvat epäilemättä täysikasvuisina lajinsa värisiksi, mutta silti tavataan samaan lajiin kuuluvia kaiken ikäisiä karhuja, jotka ilmastollisten tai muiden seikkojen vaikutuksesta eroavat toisistaan värinsä puolesta.