Pojat olivat seuraavana aamuna liikkeellä päivän ensi sarastuksessa. He tunsivat itsensä virkistyneiksi ja iloisiksi. Samoin heidän hevosensakin, sillä ruoho oli rehevää. Jeanette kirmaili liekaköytensä päässä ja yritti tavoittaa Le Chatia, jota se varmaan olisi potkaissut ja purrut, jollei liekaköysi olisi sitä pidätellyt. Jeanette ei aavistanut kuinka vähällä oli pitänyt, ettei se pian olisi potkaissut viimeistä kertaa. Jos se olisi tiennyt sen, se olisi kai käyttäytynyt siivommin, samanlainen välttämättömyys kun saattaisi sattua toistamiseenkin. Mutta Jeanette ei tiennyt siitä mitään, ja syötyään ja juotuaan yllinkyllin se oli pirteä kuin kissanpoika.
Tuli sytytettiin ja uusi ydinluu höyrysi ja rätisi loimuavien salvian oksien keskellä. Pian se vedettiin jälleen tuhkasta ja murskattiin, sen mehevä sisältö kaivettiin esille ja syötiin. Jäljellä olevat nikamat kuormitettiin Jeanetten selkään, hevoset satuloitiin, metsästäjät hyppäsivät ratsuilleen ja kiitivät iloisesti eteenpäin.
Maa, jota pitkin he nyt vaelsivat, oli niin sanottua aaltoaavikkoa eli puutonta, mutta ei silti suinkaan tasaista seutua. Preeria ei aina ole sileätä tasankoa, kuten jotkut luulevat. Päinvastoin se on usein hyvin epätasaista, täynnä korkeita mäkiä ja syviä laaksoja. Sana preeria tarkoittaa oikeastaan aukeaa tasaista maata, vaikkei ole välttämätöntä, että sillä silti on aivan vaakasuorasti tasainen pinta. Siinä saattaa olla mäkiä, laaksoja ja pitkiä harjanteita. Sen ei tarvitse myöskään olla aivan puutonta, sillä on olemassa metsikköpreerioita, joilla kasvaa puuryhmiä tai lehtoja, joita toisinaan nimitetään saarelmiksi, ne kun muistuttavat meren metsäisiä saaria.
Preeria on nimitys, jota käytetään erottamaan näitä laajoja niittymäisiä maanpinnan aloja metsistä, vuorista ja merestä. Itse ruohoaavikot erotetaan toisistaan omilla nimillään sen mukaan, millä niiden pinta on peitetty. Olemme nähneet metsikköpreerioita ja kukkapreerioita. Viimemainittuja niillä samoilevat metsästäjät parjaavat rikkaruohokentiksi. Laajoja vihantia puhvelinruohoa tai gramaa tai mezquiteä kasvavia niittyjä nimitetään ruohopreerioiksi. Suolakiteytymien seutuja — usein viidenkymmenen kilometrin pituisia ja melkein yhtä leveitä — sanotaan suolapreerioiksi ja jotakuinkin samanlaisia lipeäsuolan peittämiä aloja soodapreerioiksi. On laajoja autioita aavikoita, joilla ei tapaa muuta kasvillisuutta kuin villiä marunapensasta. Tällaisia marunapreerioita on satoja neliökilometrejä Pohjois-Amerikan mantereen sisäosissa. On vielä hiekka-aavikoitakin ja kivipreerioita, joilla kallionsirpaleet ja mukulakivet peittävät karua kenttää. Erästä preerialajia nimitetään sikojen lietteeksi, koska sen pinta on peninkulmamäärin rosoista, ikään kuin siat olisivat sen joskus etäisinä aikoina tonkineet.
Useimmat mainituista nimistä ovat erämiesten, näiden seutujen varsinaisten tienraivaajien antamia. Monet niistä ovat intiaanien nimistön tapaan itsensä luonnon kuiskailemia, ja useamman kuin yhden ristittävistään ovat nämä urheat uranuurtajat saaneet kastaa verellään.
Sanoimme, että pojat matkasivat nyt aaltoaavikolla. Sen pinnasta kohosi laajahkoja harjuja, ja niiden välillä oli notkoja. Oletteko koskaan nähneet valtamerta myrskyn jälkeen? Tiedättekö, mitä pohjamaininki on? — kun meri huokailee isoina, sileinä hyökyinä ilman vaahtoharjaa kun myrsky on lakannut ulvomasta ja tuulet puhaltamasta? Mutta yhä pysyy syvän ulapan pinta niin epätasaisena, niin vaarallisia ovat nuo sileät laineet, että laivat keinuvat ja keikkuvat sinne tänne ja joskus menettävät mastonsa tai painuvat kallelleen. Merimiehet nimittävät sellaista mainingiksi. Jos voisitte kuvitella tuollaisen lainehtivan meren äkkiä pysähtyneen liikkeessään ja veden muuttuneen vihreän nurmen peittämäksi maankamaraksi, niin näkisitte jotakin aaltoaavikon kaltaista. Jotkut tutkijat luulevat näiden preerioiden muodostuessa tuonlaisen aaltoiluliikkeen todella tapahtuneen jonkin maanjäristyksen aiheuttamana ja maan pysähtyneen äkkiä värähtelystään. Se on mielenkiintoinen tutkimusaihe oppineelle geologille.
Ruohoaavikon harjanteet, joiden yli seikkailijamme vaelsivat, kulkivat idästä länteen, ja niiden mukaan suuntautuivat tietysti syvänteetkin. Matka kävi pohjoista kohti, joten heidän kulkemansa tie oli alituista ylä- ja alamäkeä.
Innokkaasti katsellen eteensä ja tarkaten levottomina kaukalomaisia notkoja jokaiselle uudelle selänteelle noustessaan he ratsastivat eteenpäin, toivoen kiihkeästi, että pian saisivat puhvelit näkyviinsä. Mutta he eivät olleet valmistautuneet näkyyn, joka piankin oli tervehtivä heidän silmiään — näkyyn, jonka olisi luullut täyttävän heidät ilolla, mutta joka päinvastoin synnytti heissä melkein pelon sekaisia tunteita.
He olivat juuri nousseet eräälle harjulle, josta heille avautui näköala alas laaksoon. Se oli pieni syvä laakso, melkein pyöreä ja vihreän nurmen peittämä. Lähellä sen toista sivua pulppusi lähde, jonka vesi kiersi ensin melkein koko notkon kehän ja laski sitten erään preeriassa olevan rotkon kautta. Tämä pieni puron uoma voitiin erottaa sen äyräitä reunustavista matalista puista, puuvillapoppeleista ja pajuista. Laakson keskiosa näytti siis pieneltä, pyöreältä, melkein joka puoleltaan lehdon ympäröimältä niityltä.
Juuri tällä niityllä kohtasi poikien silmiä näky, joka sai heidät äkkiä pysähdyttämään hevosensa. Siellä oli joukko eläimiä kaikesta päättäen hirveässä tappelun mylläkässä! Niitä ei ollut tusinaa enempää, mutta ne olivat isoja, hurjan ja raivokkaan näköisiä, ja hyökkäilivät toistensa kimppuun niin vimmoissaan, että vihreä nurmi oli niiden sorkkien repimä ja uurtama. Tämä sekava taistelu tapahtui keskellä niittyä — aukealla paikalla, — eivätkä ne olisi voineet juuri sopivampaa paikkaa sellaiseen näytökseen valita, jos olisivat halunneet esittää sen suurelle katsojajoukolle. Laakso ympärillä kiertävine harjanteineen muistutti paljon suuria espanjalaisia amfiteattereita, joissa esitetään härkätaisteluja, ja niityn sileä, tasainen pinta oli kilpatantereena. Taistelijat eivät kuitenkaan olleet missään leikkiottelussa joutilaan joukon uteliaisuuden tyydyttämiseksi, eivätkä edes aavistaneet, että katsojia oli saapuvilla.