Majan sisäpuolella olevista henkilöistä oli ainoastaan yksi ennen kuullut aivan samanlaisen äänen, nimittäin Ossaru. Vanha "shikari" tunsi sen samalla hetkellä, jolloin se tuli hänen korviinsa, ja tiesi täysin selvästi, millaisesta soittimesta se lähti, mutta hänet estivät ilmaisemasta ajatustaan hämmästys ja outo kauhuntunne sen johdosta, että kuuli tuollaisen äänen sellaisessa paikassa.
"Kautta Juggernautin vaununpyörien", läähätti hän. "Ei voi olla — ei voi olla, sen on mahdoton olla täällä."
"Miksi? Minkä?" kysyivät Karl ja Kaspar yhdessä hengähdyksessä.
"Nähkääs, sahibit! Se on se — se on se!" sanoi hindulainen kiireesti äänellä, joka oli samalla huutoa ja kuiskausta. "Me joudumme kaikki tuhon omiksi — se on se — se on se — jumala — mahtava — hirveä…"
Majassa ei ollut muuta valoa kuin heikko kimmellys kuunvalosta, joka oli ulkona hyvinkin kirkas. Mutta ei tarvinnut ollenkaan valoa huomatakseen, että "shikari" oli pelästynyt melkein järjiltään. Toverit saattoivat hänen äänestään huomata hänen äkkiä muuttaneen asemaa ja siirtyneen taaksepäin siihen majan nurkkaan, joka oli kauimpana oviaukosta. Samalla kuuluivat hänen sanansa kuiskauksina heidän korviinsa varoittaen heitä makaamaan paikallaan ja pysymään hiljaa.
Jälleen kuului heidän korviinsa sama outo ääni — tällä kerralla aivan kuin olisi se soitin, josta se lähti, työnnetty sisään majan oviaukosta. Samalla ulkopuolella oleva turve, joka oli tähän asti loistanut kirkkaassa kuunvalossa, pimeni suunnattoman olennon varjosta — kuin olisi yön kuningatar äkkiä kadonnut synkimmän pilven taakse. Mutta sen takana saattoi vielä nähdä valoa, ja kuu paistoi. Ei sitä ollut peittänyt mikään pilvi, vaan jokin maan päällä liikkuva suuri olento, joka oli tullut majan eteen ja pysähtynyt siihen.
Karl ja Kaspar luulivat voivansa nähdä jättimäisen elävän olennon, jolla oli suuret paksut jäsenet, seisovan ulkopuolella, mutta molemmat olivat yhtä kauhistuneita tuosta ilmestyksestä kuin Ossaru itsekin, vaikka ehkä eri syystä.
Fritz oli varmaankin yhtä kauhuissaan kuin kuka tahansa noista kolmesta toisesta, ja pelko oli tehnyt siihen aivan samanlaisen vaikutuksen kuin Ossaruunkin. Se mykisti sen. Nurkkaan kyyristyneenä pysyi Fritz nyt yhtä hiljaa kuin jos se olisi syntynyt mykkänä dingona.
Tällä sanattomalla huumauksella näytti olevan vaikutuksensa oviaukon ulkopuolla olevaan kauhua herättävään varjoonkin, sillä päästettyään toisen kimeän vihellyksen se vetäytyi pois yhtä hiljaa kuin olisi se ollutkin vain varjo!
Kasparin uteliaisuus oli käynyt liian voimakkaaksi pysyäkseen enää pelon lumoissa. Niin pian kuin tuo outo tungettelija näkyi loittonevan majan luota, hiipi hän oviaukolle ja katsahti ulos. Karl seurasi häntä heti, ja Ossarukin uskalsi tulla esiin piilostaan.