"Oh, siinä erehtyisit, sillä — niin kummalliselta kuin se tuntuneekin — norsu on ihmeellinen kiipeämään ja voi kulkea melkein minne tahansa, mihin ihminenkin. Tosiasia on, että Ceylonin saarella on usein tavattu norsuja Aatamin huipulla — jolle kiipeäminen koskee uljaimmankin matkailijan hermoihin. Ei olisi ihmeellistä, jos täälläkin olisi norsu. Minä väittäisinkin, ettei se ole kumma, sillä nyt olen varma siitä, että se, minkä äsken näimme, on norsu, koska se ei voi olla mikään muu. Se on voinut tulla tähän laaksoon ennen meitä — harhailemalla ylös jäätikköä niinkuin mekin ja kulkemalla kalliosillan luona olevan halkeaman yli — minkä tiedän sen voivan tehdä yhtä hyvin kuin mekin. Tai sitten", jatkoi Karl innoissaan todistellakseen tuon suuren olennon siellä oloa, "se on voinut tulla tänne kauan sitten, mahdollisesti ennen kuin mitään halkeamaa olikaan. Mikä sotisi sitä vastaan, että se olisi ollut täällä monta vuotta — ehkä koko ikänsä, ja se voi olla sata vuotta tai enemmän?"
"Minä luulin", sanoi Kaspar, "norsuja tavattavan ainoastaan tasangoilla, missä kasvullisuus on troopillista ja rehevää".
"Se on toinen yleinen erehdys", vastasi Karl. "Kaukana siitä, että suosisi troopillisia tasankoja, asustaa norsu mieluummin ylhäällä vuorilla, ja milloin tahansa sillä on siihen tilaisuutta, kiipeää se sinne ylös. Se pitää kohtalaisen viileästä ilmanalasta — missä sitä vähemmän ahdistavat kärpäset ja muut kiusalliset hyönteiset, sillä niin voimakas ja paksunahkainen kuin se onkin, voi niinkin pieni olio kuin kärpänen tuottaa sille mitä suurinta kiusaa. Kuten tiikerikään ei se suinkaan ole yksinomaan kuuman vyöhykkeen asukas, vaan voi elää, vieläpä menestyäkin viileillä, ylävillä seuduilla tai lauhkean vyöhykkeen korkeallakin leveysasteella."
Karl ilmaisi vielä hämmästyksensä siitä, ettei kukaan heistä ollut aikaisemmin huomannut mitään jälkiä tuosta jättimäisestä nelijalkaisesta, jonka oli täytynyt olla heidän naapurinaan aina siitä asti, jolloin he vastoin tahtoaan joutuivat oleskelemaan tässä laaksossa. Luonnollisesti oli Kaspar yhtä ihmeissään. Ossarunkin tunteet olivat samanlaiset, vaikkakin vähemmässä määrässä. Shikari oli vieläkin taipuvainen vajoamaan siihen taikauskoiseen käsitykseensä, ettei heidän näkemänsä olento ollut maallinen, vaan joku Brahman tai Vishnun ilmestys.
Koettamatta kumota tätä mieletöntä käsitystä jatkoivat hänen toverinsa tutkistelujaan päästäkseen selville, mikseivät he olleet aikaisemmin kohdanneet norsua.
"Ei siinä sittenkään ole mitään niin outoa", puheli Kaspar. "Laaksossa on monta suurta aluetta, joita emme ole tutkineet, esimerkiksi sen yläpäässä oleva leveä musta metsäjuova. Ei kukaan meistä ole ollut siellä kertaakaan sen jälkeen kuin parina ensi päivänä ajoimme takaa saksanhirveä kaikkialle ja menimme sitten tutkimaan kallioita. Minäkään puolestani en ole milloinkaan oleskellut siellä päin metsästysretkilläni — koska löysin aina riistaa lähellä järveä avoimella seudulla. Voihan norsulla olla pesäpaikkansa niillä kohdin metsässä, mistä se tulee esiin vain yön aikana. Mitä taas jälkiin tulee, on niitä epäilemättä paljonkin, mutta mieleeni ei ole milloinkaan juolahtanut etsiä niitä silmilläni. Me olemme näes, veljeni, liian innokkaasti rakennelleet puusiltaamme ja senjälkeen tutkineet luolaa, niin ettemme ole kerinneet ajatella paljoa muuta."
Karl myönsi nämä huomautukset oikeiksi, sillä asia oli niinkuin Kaspar oli sen esittänyt. Koko sen ajan, jonka he olivat oleskelleet laaksossa, oli heidän kaikkien kolmen mieli ollut täynnä levottomuutta tulevaisuudesta ja kokonaan suunnattu keksimään poispääsyn keinoja. Senvuoksi he olivat kiinnittäneet hyvin vähän huomiota mihinkään sellaiseen, mikä ei jollakin lailla auttanut näitä heidän aikeitaan. Kasparkaan ei ollut metsästysretkillään kulkenut edemmäksi kuin laakson puoliväliin, eivätkä nuo retket olleetkaan kovin lukuisia. Kolmessa neljässä päivässä hän oli hankkinut niin paljon lihaa kuin tarvittiin. Ossaru oli savustanut sen huolellisesti, ja niin se oli heidän jokapäiväisen ravintonsa raaka-aineksena. Vain aniharvoin he olivat jälkeenpäin käyttäneet pyssyjään hankkiakseen vähän tuoreita ruokavaroja — kuten pari villisorsaa järvestä tai jonkun muun pikku eläimen, joita melkein joka aamu liikkui pyssynkantaman päässä majasta. Tämän vuoksi oli moni paikka laaksossa jäänyt tutkimatta, ja sentähden saattoi pitää hyvinkin mahdollisena, että suuri norsu oli voinut majailla kaiken aikaa sen alueella, kenenkään retkeilijöistä näkemättä sitä.
Näihin otaksumiin vaipuneina valvoivat kaikki kolme enemmän kuin tunnin, mutta kun heidän ajatustensa esine näytti kokonaan poistuneen, tulivat he vähitellen siihen johtopäätökseen, ettei se ainakaan sinä yönä palaisi — ja kun heidän turvallisuudentunteensa siten palasi, kävivät he jälleen nukkumaan — päättäen tästä puolin olla tarkoin varuillaan tuon vaarallisen naapurin suhteen, joka oli niin odottamatta ilmestynyt heidän näkyviinsä.
7. luku.