Koska näin mitattu jalan ympärys oli melkein kuusi jalkaa, olisi siis shikarin lausuman säännön mukaan kysymyksessä oleva norsu ollut melkein kaksitoista jalkaa korkea, ja sellaisen tiesi Karl olevan suurimman mitä löytyy. Ei Karl myöskään kysellyt johtopäätöksen oikeutta, sillä hän oli kuullut metsästäjiltä, joiden sanaa ei tarvinnut epäillä, että norsun korkeus on täsmälleen kaksi kertaa niin suuri kuin sen jalan ympärysmitta.
Ossaru, joka oli kokonaan luopunut uskostaan — että norsu oli hänen joku valepukuun puettu jumalansa — selitti täydellä vakaumuksella, että eläin oli kiertolaisnorsu. Karl ei tarvinnut mitään selityksiä siihen, mitä hän tällä tarkoitti. Hän tiesi kiertolaisnorsun olevan vanhan uroon, joka jostakin syystä — ehkä huonosta käytöksestä — on saanut osakseen huonon kohtelun muun joukon taholta ja ajettu pois toisten joukosta. Niin suljettuna pois aikaisempien toveriensa seurasta on sen pakko viettää yksinäistä elämää — mistä taas johtuu, että sen mielenlaatu muuttuu erittäin häijyksi ja äreäksi. Se ei ainoastaan hyökkää minkä muun eläimen kimppuun tahansa, joka sattuu kulkemaan sen tien poikki, vaan vielä hakeekin niitä kuin vain heittäytyäkseen kostonhimonsa valtaan! Intian viidakoissa on paljon sellaisia samoin kuin Afrikassakin, ja koska ei ihminenkään ole jäänyt tämän yleisen vihamielisyyden ulkopuolelle, pidetään kiertolaisnorsua erittäin vaarallisena siinä ympäristössä, mihin se on ottanut majapaikkansa. On kerrottu monia esimerkkejä — vieläpä aivan luotettaviakin — tapauksista, jolloin ihmisolentoja on uhrattu näiden jättiläismäisten hirviöiden raivolle. Tunnetaanpa sellaisiakin tapauksia, että kiertolaisnorsu on vartavasten asettunut odottamaan yleisen polun viereen voidakseen tuhota ohikulkijan, joka ei osaa olla varuillaan. Dheria Doon laaksossa tiedetään tähän lajiin kuuluvan norsun — vieläpä sellaisen, joka oli välillä ollut kesytetty, mutta sittemmin päässyt pakoon orjuudesta — vieneen hengen melkein kahdeltakymmeneltä onnettomalta ihmiseltä, ennenkuin se saatiin tuhotuksi.
Ossaru, joka hyvin tiesi kiertolaisnorsun taipumukset, neuvoi heti, että heidän kaikkien oli tästälähin oltava varovaisia liikkeissään — mitä neuvoa viisas Karl ei suinkaan hylännyt. Eipä edes rohkea, reipas Kasparkaan pitänyt sopivana olla eri mieltä.
Päätettiin siis panna aseet taas asianmukaiseen kuntoon — siltä varalta, että he mahdollisesti tapaisivat odottamatta norsun, ennenkuin ryhtyisivät suunnittelemaansa kallioiden tutkimiseen.
Pyssyt oli varustettava uusilla perillä ja uusi varsi laitettava kirveeseen — samoin oli uusittava Ossarun villisianpeitsen kahva — sillä näiden aseiden kaikki puuaines oli rikottu tai poltettu tuhkaksi heidän valmistaessaan karhun talista niitä kynttilöitä, jotka olivat valaisseet heidän tietään ulos luolasta.
Askelmien hakeminen oli välttämättä siirrettävä tuonnemmaksi, kunnes he voisivat lähteä siihen työhön sopivasti asestettuina ja varustettuina jokaista vihollista vastaan, joka saattaisi asettua vastarintaan heidän etenemisensä tielle.
Tultuaan tähän viisaaseen johtopäätökseen palasivat he majalleen, sytyttivät tulen, keittivät aamiaisen ja nautittuaan ateriansa lähtivät heti valitsemaan puukappaleita niihin eri tarkoituksiin, joihin niitä tarvittiin.
Heidän ei ollut ollenkaan vaikea hankkia juuri sitä, mitä tarvitsivat, sillä laaksossa kasvoi monta arvokasta puulajia. Muutamia laatuja, jotka jo oli valmiiksi hakattu muihin tarkoituksiin ja jotka olivat kuivuneet ja hyvässä kunnossa, löysivät he aivan majan luota.
Ryhtyen tosissaan työhön ja ahkeroiden uutterasti aamusta iltaan — vieläpä yöhönkin asti — tiesivät he ennen pitkää voivansa suorittaa sellaisen pikku työn kuin pyssyjen varustamisen perillä tai varren laittamisen villisianpeitseen.
8. luku.