Meidän seikkailijamme onnittelivat itseään tästä odottamattomasta ruokasäiliönsä lisäyksestä. Se oli kuin manna ennen muinoin satanut alas taivaasta.
"Meidän päivällisemme!" huudahti Kaspar iloisesti, kuullessaan ibexin pudota jysähtävän maahan "Meidän illallisemmekin", lisäsi hän. "Vieläpä enemmän! Niin suuresta ruhosta riittää meille varmasti ruokaa kokonaiseksi viikoksi!"
Kaikki kolme nousivat seisomaan ja aikoivat lähteä ottamaan haltuunsa saaliin, kun heidän korviinsa kuului kimeä ääni, joka toistui pari kertaa. Se tuntui tulevan kallioiden tai paremminkin vuoren huipulta, joka kaartui korkeana heidän yläpuolellaan.
Saattoiko se olla voittaneen ibexin riemuhuuto? Ei, se ei ollut sen ääni eikä minkäänlaisen nelijalkaisen. Kuulijatkaan eivät hetkeäkään uskoneet sellaista. Luodessaan silmänsä ylöspäin he huomasivat eläimen tai oikeastaan kaksi, joiden kurkusta nuo huudot olivat lähteneet.
Voittanut ibex näkyi selvästi kalliolla. Niiden muutamien sekuntien kuluessa, jolloin katselijoiden huomio oli ollut muualle kohdistuneena, näytti se miettivän sitä julmaa tuhotyötä, jonka oli juuri tehnyt ja ehkä nauttivan voitosta, jonka oli saavuttanut onnettomasta kilpailijastaan. Joka tapauksessa se oli astunut eteenpäin ulkonevalle kallionkielekkeelle samaan paikkaan, missä sen vastustaja äsken oli seisonut.
Mutta huuto, joka oli kuulunut alas laaksoon, oli saapunut sen korviin yht'aikaa, ehkä vähän pikemminkin, sillä katselijoiden silmätessä ylös pukki näkyi pelästyneen sitä ja katselevan ympärilleen selvästi hätääntyneenä. Yläpuolella ilmassa muutamien kyynäröiden päässä siitä oli kaksi tummaa esinettä, jotka helposti saattoi tuntea lennossa oleviksi linnuiksi. Ne olivat suurikokoisia, melkein mustia, ja niiden ääriviivoissa ja siipien kaaressa oli tuo erikoinen terävyys, joka on tunnusmerkillinen todelliselle petolinnulle. Niiden laadusta ei voinut erehtyä, ne olivat kotkia ja kuuluivat lajiin, jota Himalajalla ja Tibetin ruohoaavikoilla sanotaan "karhukotkiksi".
Ne liitelivät lyhyissä jyrkissä kaarissa, silloin tällöin päästäen kimeitä ääniä, molemmat huutaen yhdessä. Niiden vihaisesta ulkomuodosta ja liikkeiden laadusta voi selvästi huomata, mikä oli niiden äänekkäiden mielenosoitusten aiheena. Ne tekivät hyökkäyksiä vihollisen kimppuun, eikä se vihollinen ollut mikään muu kuin ibex.
Tuo eläin näytti täysin tajuavan niiden tarkoituksen ja olevan hetkisen neuvottomana siitä, miten oli toimittava. Sen sijaan että se olisi ottanut rohkean ja ylenkatseellisen asennon niinkuin äsken omaan lajiinsa kuuluvaa vastustajaa kohtaan, seisoi se kyyristyneenä ja pelon lamaamana. Juuri tätä vaikutusta olivat kotkat koettaneetkin saada aikaan huudoillaan, ja tosiaankin onnistuivat nuo julmat linnut mitä täydellisimmin odotuksessaan.
Katselijat eivät irroittaneet silmiään tämän uuden murhenäytelmän näyttelijöistä, vaan tuijottivat kiihkeän jännittyneinä sekä lintujen että nelijalkaisen jokaista liikettä. Kaikki toivoivat näkevänsä viimeksi mainitun saavan rangaistuksen äsken suorittamastaan julmasta työstä, joka heidän mielestään hajahti voimakkaasti veljenmurhalta.
Kohtalon kirjaan oli merkitty, että heidän toiveensa tulisi tyydytetyksi ja että ilkityön tekijä joutuisi itse tuhon omaksi. He odottivat saavansa nähdä pitkäaikaisen taistelun, mutta siinä he pettyivät. Taistelu oli yhtä lyhyt kuin sen alkuvalmistuksetkin ja ne olivat mitä lyhyintä lajia, sillä tuskin oli kulunut kymmentä sekuntia ensimmäisen huudon kuulumisesta, ennenkuin karhukotkat painuivat liki kalliota ja aloittivat yhteisen hyökkäyksen ibexiä vastaan, iskien sitä vuorotellen nokallaan ja kynsillään.