"Toinen sinun pyssysi lyijyluodeista. Olen kuullut sinun joskus sanovan niitä viidenkolmatta gramman luodeiksi."
"Niitä menee täsmälleen neljäkymmentä kiloon, joten ne siis painavat viisikolmatta grammaa kukin. Olet oikeassa, Karl, siinä meillä on normaalipainomitta. Se tosiaankin kelpaa."
Asia ei kaivannut enempää pohtimista. Viivyttelemättä he ryhtyivät ottamaan selville kolmensadan kyynärän pituisen köyden painoa. Vaaka laadittiin pian, vieläpä niin tarkka kuin he olisivat aikoneet punnita kultaa sen vaakakupissa. Ne kolmekymmentä kyynärää köyttä, jotka heillä jo oli olemassa, pantiin toiselle puolelle, ja toiselle useita kiviä, joiden painon he jo saattoivat määrätä kertomalla luodin painon määrättyjä kertoja. Ottamalla tämän köydenkappaleen painon kahdeksan kertaa he saivat tietää, minkä verran painaisi kaksisataa neljäkymmentä kyynärää samaa köyttä, jonka määrän he arvatenkin tarvitsisivat.
Kun se oli määrätty, oli seuraava asia ottaa selville, jaksoiko kotka kantaa sellaisen taakan. Tietystikään ei linnun olisi heti kannettava kaikkea sitä, koska osa köyttä olisi vielä maassa, mutta jos sen onnistuisi päästä kallion huipulle, vaikkapa vain sen matalimmalle kohdalle, riippuisi sen säärestä silloin ainakin puolentoista sadan kyynärän pituinen köysi. Jos se kohoaisi vielä korkeammalle, tulisi sen kannettava paino suhteellisesti suuremmaksi.
Oli luonnollista otaksua, että karhukotka lähtiessään laaksosta valitsisi jyrkänteen matalimman kohdan, etenkin kun se tuntisi lentoaan ehkäisevän omituisen lisäkkeen sääressään. Jos tämä otaksuma osoittautuisi oikeaksi, olisi sillä kannettavana vähin mahdollinen paino. He saattoivat sitäpaitsi ohjata karhukotkaa köyden avulla matalimmalle kohdalle, koska he voivat estää sitä lentämästä mihinkään muuhun suuntaan, pitämällä köyttä käsissään.
Kaikkia näitä seikkoja mietiskellen ja jokseenkin iloisina niistä monista kohdista, jotka näyttivät olevan heidän puolellaan, he ryhtyivät koettelemaan kotkan voimaa.
Sen selville ottaminen ei kestäisi kauan, mutta tietoisina tuloksen tärkeydestä he kävivät tähän käsiksi tarkoin harkiten.
He hankkivat puupölkyn ja katkaisivat sen niin lyhyeksi, että se painoi aivan saman verran kuin köysi, jonka he tarvitsivat. Tämän tukin toiseen päähän he kiinnittivät sen kolmenkymmenen kyynärän pituisen köydenkappaleen, jota he jo olivat käyttäneet eri tarkoituksiin, kun taas toinen pää oli lujasti solmittu kotkan säären ympäri.
Kun kaikki oli valmista, vapautettiin lintu muista siteistään, ja sitten kaikki vetäytyivät jonkun matkan päähän, jotta kotka voisi vapaasti käyttää siipiään.
Kuvitellen nyt olevansa kahleeton hypähti karhukotka siltä kiveltä, jolle se oli asetettu, ja levittäen siipensä kohosi melkein kohtisuorasti ilmaan.