Jo heidän arvioidessaan sen köyden pituutta, joka heillä pitäisi olla päästäkseen kallion huipulle, oli Kaspar ajatellut erästä toista keinoa, millä sitä lyhentää, toisin sanoen, kuinka voisi asiat järjestää niin, että lyhyempi köysi riittäisi. Hän oli jonkun aikaa pohtinut tätä ajatusta mielessään, mutta ei ollut halunnut puhua siitä toisille, ennenkuin oli saatu selville kotkan voimakkuus. Nyt kun karhukotka oli "punnittu ja köykäiseksi huomattu", olisi saattanut kuvitella, ettei siitä enää olisi välitetty muuten kuin ruuan lisänä heille. Niin arvelivat Karl ja Ossaru, mutta Kasparin käsitys oli toinen. Hänen mielestään saattoi lintu vieläkin palvella heitä — vieläpä aivan samalla lailla, jolla se oli äsken yrittänyt, vaikkakaan ei ollut onnistunut.
Kaspar mietti ja tuli aivan oikein siihen tulokseen, että köyteen sidottu ylimääräinen paino oli estänyt kotkaa kohoamasta. Se ei ollutkaan niin kovin ylivoimainen sille. Ehkä sen olisi onnistunut kuljettaa se kallion yli, jos se olisi ollut vain puoleksi niin raskas tai vaikkapa vähän suurempikin.
Mitähän, jos painoa vähentäisi?
Kaspar ei suunnitellut köyden ohentamista. Hän tiesi, ettei se kävisi päinsä, koska siitä asiasta oli jo keskusteltu ja päätetty.
Mutta mitähän, jos köysi olisi lyhyempi kuin se, jonka he olivat teoreettisesti arvioineet sopivaksi? Kuinka kävisi, jos se olisi vain viisikymmentä kyynärää sen sijaan, että he olivat ajatelleet parin sadan kyynärän pituista? Silloin voisi kotka lentää sen kera niin korkealle kuin köyden pituus sallisi.
Kaspar tunsi olevansa vakuutettu tästä asiasta, eikä kumpikaan toisista epäillyt sitä seikkaa — mutta mitä sitten?
"Mitä hyödyttäisi", kysyi Karl, "käyttää viidenkymmenen kyynärän pituista köyttä, vaikka kotka voisi kantaa sen kuuhun asti? Vaikka se kuljettaisi köyden toisen pään kallion matalimmalle kohdille, olisi toinen noin sata kyynärää meidän päämme yläpuolella."
"Ei kyynärääkään, veljeni — ei jalkaakaan. Toinen pää olisi meidän käsissämme, sen takaan."
"Niin, Kaspar", lausui Karl tyynesti, "sinä näytät olevan hyvin luottavainen, vaikka en voi ymmärtää mihin tähtäät. Tiedäthän, ettei tämä hirveä jyrkänne ole miltään kohdalta vähemmän kuin puolitoista sataa kyynärää kohtisuoraan mitattuna."
"Niin tiedän", vastasi Kaspar puhuen yhä yhtä luottavasti, "mutta me voimme pitää käsissämme köyttä, joka on vain viisikymmentä kyynärää pitkä, taikka vielä lyhyempääkin, toisen pään ollessa kallion huipulla."