Kasparin ja Ossarun näytti uusi pettymys ihan masentaneen. Karl puolestaan näytti vähemmän taipuvaiselta katselemaan asemaa toivottomasti, ja istuessaan siinä hän oli ilmeisesti vilkkaassa ajatustyössä. Hetken perästä huomasivat hänen toverinsa tämän, mutta kumpikaan ei yrittänyt herättää häntä noista mietteistä. He tiesivät, että mitä hänen mielessään liikkuikin, hän antaisi sen pian heille tiedoksi.
Ja oikeassa he olivatkin. Muutamien minuuttien kuluttua Karl lopetti hiljaisuuden.
"Kuulkaahan!" sanoi hän rohkaisevalla äänenpainolla, "me teemme väärin, kun näin heti heittäydymme epätoivoon. Älkäämme hellittäkö, ennenkuin olemme kulkeneet joka kolkan ristiin rastiin. Olen selittänyt teille, mikä oli tarkoitukseni, kun ensin kiipesin tuolle reunakkeelle ja löysin luolan ja sen äreän asukkaan, karhun. Minulla oli mielessäni, että jos me voisimme löytää tuommoisia kielekkeitä peräkkäin toinen toistaan ylempänä ja tarpeeksi lähellä toisiaan, niin sovittaisimme niille tikapuita ja siten pääsisimme ylös asti. Te näettekin, että siellä on perätysten ulkonemia — juuri tuolla silmäinne edessä. Mutta sitä pahempi on yksi välimatka tuolla ylhäällä — missä jyrkänne näyttää pimeimmältä — niin pitkä, että se ei voi olla vähempää kuin kuusi- tai seitsemänkymmentä jalkaa. Minä olen saanut varmuuden asiasta vertaamalla tuota välimatkaa etäisyyteen maasta luolaan; sen olin juuri saanut mitatuksi, kun kohtasin tuon karhun. Meidän olisi mahdotonta tehdä niin pitkiä tikapuita — tai edes haalia niitä ylös, jos ne voisikin tehdä — niin että kaikki ajatuskin kiivetä jyrkännettä tuolta kohdalta on jätettävä sikseen."
"Ehkäpä", huomautti Kaspar, käyden kiinni Karlin suunnitelmiin, "ehkäpä jyrkänteessä on joku toinen kohta, jossa ulkonemat ovat likempänä toisiaan? Oletko tutkinut sen joka puolelta?"
"En. En ollut päässyt tuota paikkaa pitemmälle, kun kohtasin ukko kontion, ja niinkuin tiedätte, ovat seikkailumme sen kanssa ja tutkimuksemme luolassa vieneet kaiken aikamme siitä pitäen, vieläpä eksyttäneet minut tykkänään tikapuusuunnitelmistani. Nyt kumminkin palaamme niihin taas, ja ensimmäinen tehtävämme on kulkea ympärinsä joka paikassa tarkastelemassa, eikö löytyisi mukavampia kohtia. Nyt on liian myöhä tänä iltana. Alkaa jo tulla pimeä, ja tuohon tarkoitukseen meille on tarpeen selvä päivä. Menkäämme nyt majaamme nauttimaan jotakin illalliseksi ja sitten levolle, pyydettyämme ensin Jumalan siunausta aikomuksillemme. Heräämme sitten paremmalla mielellä ja jatkamme tutkistelujamme huomenna."
Kasparilla ja Ossarulla ei ollut mitään huomauttamista tätä ehdotusta vastaan. Päinvastoin sai illallisen mainitseminen — molemmat kun olivat hyvin nälissään — heidät nousemaan jaloilleen varsin vilkkaasti. Karl lähti johtamaan kulkua edellä, toiset seurasivat perästä, Fritz jälkimmäisenä.
Majalle saavuttua keitettiin illallinen ja syötiin niin halukkaasti kuin nälkäiset aina syövät, olivatpa ruuat kuinka vaatimattomia tahansa. Ja toteutettuaan jäljellä olevan osan Karlin ehdottamasta ohjelmasta — s.o. pitämällä rukoushetken huomispäivän puuhien menestymiseksi — haki kolmikko ruohopeitteiset vuoteensa uuden toivon elähdyttämänä.
5. luku.
KUTSUMATON YÖLLINEN VIERAS.
He olivat nukkuneet muutamia tunteja, kun kaikki kolme äkkiä heräsivät Fritzin haukuntaan. Yön aikana pysytteli tuo uskollinen eläin tavallisesti majan sisäpuolella, missä silläkin oli kuivista heinistä tehty vuode. Kuullessaan jonkun oudon äänen ulkoa se syöksyi sinne ja nuuskiskeli jonkun aikaa ympäristössä. Huomattuaan tyytyväisyydekseen, ettei lähistöllä ollut mitään vihollista, se palasi rauhallisesti pesäpaikkaansa.