Petetty etuvartija.
Saman päivän iltana, kun äskenmainittua sotaneuvottelua pidettiin, näkyi äkkiä Huajapamia ympäröivien kukkuloiden takana espanjalaisille etuvartijoille vielä näkymätöin sotajoukko. Se oli Morelos, joka tuhannen miehen kanssa riensi Trujanon avuksi. Nämä olivat koko se joukko säännöllistä väkeä, joka tätä nykyä oli hänen käytettävänänsä, koska hänen täytyi jättää vahva varusväki Chilopaan, jonka kaupungin hän äskettäin oli hallituksen joukoilta valloittanut. Paitsi säännöllistä väkeä, seurasi häntä myöskin suuri joukko joutsilla ja lingoilla varustettuja intianeja.
Kun Morelos'en joukko pysähtyi yöksi, alkoi kenraali ja Galeana neuvottelemaan, miten he voisivat saattaa viholliselle täydellisen häviön. Aikomus, joka näytti enimmän lupaavalta, oli hallituksen joukkojen saattaminen kahden tulen väliin, s.o., että sill'aikaa kun Morelos'en joukot hyökkäisivät espanjalaisen leirin kimppuun takapuolelta, tekisi Trujano miehinensä hyökkäyksen kaupungista ja ahdistaisi vihollisia etupuolelta.
Pääeste tämän hankkeen täyttämiseen oli vaikeus päästä piiritettyin kanssa yhteyteen. Kuka voisi viedä hallituksen joukkojen läpi viestin kaupunkiin? Tämä oli kysymys, ja sattuma ohjasi siten, että don Kornelio Lantejas voi siihen vastata. Don Kornelion komennon alla olivat intianit, joista yksi oli kertonut hänelle tietävänsä salaisen tien tähän kaupunkiin ja olevansa valmis viemään salaista viestiä eversti Trujanolle.
Lantejas'en annettua nämä tiedot kenraalille, käski Morelos häntä heti seuraamaan intiania ja ottamaan puoli tusinaa luotettavimpia miehiä mukaansa.
Jos Lantejas edeltäkäsin olisi tietänyt, mikä seuraus hänen tiedonannollaan tulisi hänelle itsellensä olemaan, olisi hän luultavasti ollut vaiti. Asian näin ollen oli hänen tyytyminen kohtaloonsa. Valittuaan seuralaisekseen Costalin ja Claron ynnä puoli tusinata miehiä lisäksi, ja intianilaisen oppaan käydessä edellä, lähti hän kaupunkiin.
Mentyänsä kukkuloiden poikki, tulivat espanjalaiset leiritulet heidän näkyviinsä, joita he lähestyivät, kunnes vihdoin tulivat etuvartija-rivien paikoille. Tässä he seisahtuivat ja lymysivät erään ransistuneen muurin taakse.
Vähän matkan päässä mainitusta muurista käveli yksi espanjalainen etuvartija edestakaisin, ainoastaan silloin tällöin pysähtyen kohottamaan tuota tavallista huutoa: "Etuvartija, ole varoillasi!"
— Minun tulee tuota raukkaa sääli, sanoi Costal, — mutta meidän on lähettäminen hänet tekemään vahtipalvelusta toiseen maailmaan.
Muuri, jonka taakse he olivat pysähtyneet, oli, vaikka ransistunutkin, kuitenkin tarpeeksi korkea salaamaan kapinoitsijat etuvartijoilta. Sitäpaitsi oli maa tämän ja muurin välillä taajaan aloekasvien sekä pensasten peittämänä.