— Surmatkaamme etuvartija ensiksi, sanoi Costal; — sitten on teidän piiloittauminen pensaisin ja jättäminen loppu minun toimekseni.
Nämä neuvot annettuansa lainasi Costal eräältä intianilta lingon, johon hän pani tarkasti valitun kiven. Käskettyään sitten kahta muuta pitämään joutsensa valmiina, jatkoi hän, kääntyen don Kornelioon:
— Teidän, herra katteini, on merkki antaminen. Ottakaa kaksi kiveä ja lyökäätte niitä kahdesti kovaa toisiinsa. Ja kun te, hän jatkoi joutsimiehiin kääntyen, kuulette toisen lyönnin, tähdätkää tarkkaan ja ampukaa nuolenne etuvartijaan.
Costal piti lingon valmiina. Tämä oli yksi niitä harvinaisia tapauksia, jolloin joutsi ja linko tekevät paremman palveluksen kuin mitkään ampuma-aseet.
Lantejas iski kovasti kiviä toisiinsa.
Etuvartija kuuli niiden kalkkeen, pysähtyi äkkiä, asetti tuliluikkunsa valmiiksi ja kuulteli.
Katteini antoi toisen merkin. Linkokivi ja nuolet suhisivat yht'aikaa ilmassa, ja kaikkien kolmen tapaamana kaatui sotamies kuolleena maahan, kertaakaan huudahtamatta.
Juoskaa, piiloittakaa pensaisin, lausui Costal hätäisesti; — muun hoidan minä paremmin teidän avuttannekin.
Costalin kehoitusta totellen hiipivät don Kornelio ja kapinoitsijat muurin takaa ja ryömivät eteenpäin aloepensaissa.
Heidän ryömiessä näin eteenpäin, kuului suoraan heidän edessänsä huuto: "Etuvartija, ole varoillasi!" Se tuli siltä paikalta, missä sotamies oli saanut surmansa, ja don Kornelion katsoessa sinnepäin, huomasi hän kauhuksensa sekä hämmästyksekseen tuon miehen jälleen nousevan jaloillensa ja jatkavan vartijatointansa, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut.