Don Kornelion ilmaistessa hänelle Morelos'en viestiä, loi eversti tutkivia silmäyksiä sekä katteiniin että hänen intianilaisiin kumppaneihinsa, ja don Kornelion vaijettua hän lausui:
— Luulenpa teidät ennenkin nähneeni. Ettekö ole tuo nuori ylioppilas, joka Las Palmas-nimisessä kartanossa julistitte kapinan kauheaksi rikokseksi!
— Olen, vastasi Lantejas huoaten.
— Ja te, jatkoi Trujano, Costaliin kääntyneenä, — ettekö te ole don Mariano de Silvan tiikerinpyydystäjä?
— Minä olen Tehuantepekin kasikein jälkeläinen, vastasi Costal ylpeästi.
— Jumala on suuri ja tutkimattomat ovat hänen tiensä, vastasi tuo entinen muulinajaja.
Vielä muutaman kysymyksen tehtyänsä vei eversti don Kornelion asumukseensa ja näytti hänelle huoneen, johon hän saisi mennä makuulle.
KOLMASKYMMENES TOINEN LUKU.
Eräs tappeluaamu.
Ensi päivänkoitossa oli Huajapamin tori täynnä porvareja ja sotamiehiä, kaikki otteluun varustettuina. He seisoivat äänettömissä ryhmissä, odottaen aamurukousta, joka tulisi antamaan heille tarpeellista voimaa sekä innostusta. Ratsastajat olivat laskeuneet satulasta, ja kukin mies seisoi hevosensa pään vieressä siinä järjestyksessä, jossa he tavallisesti olivat rivissäkin.