— Teillä, toverini, ei ole mitään pelkäämistä, hän sanoi. Tiikereillä on koko virta juotavana, eikä ole luultava, että ne tänne palajaisivat.
— Mutta ne voivat olla nälissään, vastasi Claro, — ja minä olen kuullut niiden pitävän enemmän mustista miehistä, kuten minäkin olen, kuin valkosesta tahi intianista.
— Ha, ha, ha! nauroi hänen toverinsa. Älkää itseänne sillä imarrelko. Eipä ole, miesparka, koko valtiossa ainoatakaan tiikeriä, joka olisi kylliksi typerä pitämään sitkeätä sekä mustaa luurankoa, kuten teitä, nuoren varsan tahi vasikan lihaa parempana, jota ne voivat saada, milloin vaan haluavat. Ha, ha, ha! Jospa jaguarit vaan kuulisivat teidän sananne, nauraisivat ne itsensä kuoliaaksi.
Se seikka, että intiani puhui näin tyynesti jaguareista, on helposti selvitettävissä, sillä juuri näiden petojen pyydystämisestä hän elikin. Hän oli, näet, tiikerin surmaaja, erityinen luokka miehiä, joiden ainoana työnä on näiden petojen vainoaminen ja tappaminen, jotka kuumassa ilman vyöhykkeessä olevissa Amerikan osissa tuhoavat suurten maatiluksien hevosia ja nautoja. Näiden petojen joukosta tekee jaguari suuremmat tuhot, ja koska tätä eläintä, kuten jo mainittiin, espanjalaisessa Amerikassa nimitetään tiikeriksi, on äskenmainittu miesluokka saanut tiikerin pyydystäjän nimen. Moni suuremmista tiluksista pitää palveluksessaan yhden tahi useamman näitä pyydystäjiä, ja se intiani, jonka lukijoillemme olemme esitelleet, oli Del Valle-nimisen kartanon tiikerin pyydystäjä.
— Ah! huudahti hän raivoisan voittoriemun äänellä. — Ei tiikerit eivätkä ihmisetkään rankaisematta pilkkaa Costalia. Mitä näihin tiikereihin tulee, jatkoi hän hetken vaijettuansa — olkoot ne tänä yönä rauhassa. Ei mitään menetetä vaikka aamuunkin odotamme. Minä voin pian päästä niiden jäljille taasen, ja se tiikeri, jonka tyyssijan minä tiedän, on kuoleman oma. Tänä yönä meillä on muutakin tehtävää. Nyt syntyy uusi kuu ja silloin näyttäikse veden neito hajatukkinensa koskipaikoissa ja erämaiden järvien pienalla.
— Veden neitoko hajatukkinensa?
— Niin, hän, joka kullankaivajoille osoittaa runsaimmat kultasuonet ja sukeltajoille helmet, jotka kimaltelevat näkinkengissä suurten merien pohjalla.
— Mutta kuka teille tuota on sanonut? kysyi Claro epäilevän näköisenä.
— Esi-isäni… Zapotekit, vastasi Costal juhlallisella äänellä; — ja eivätkö he sitä tietäisi? He ovat oppineet nämät asiat Tlalok'ilta ja Matlakuets'ilta… ne olivat yhtäsuuria jumalia kuin valko-ihoisten Kristuskin. Miksi hän…
— Älä puhu niin kovaa! keskeytti häntä Claro, äänellä, joka ilmaisi peljästymistä. — Ristittyjen papeilla on korvat kaikkialla. He voisivat sanoa sitä Jumalan pilkkaamiseksi ja… peijakas vieköön! inkvistioni on yhtä vaarallinen musta- kuin valko-ihoisillekin!