Synkkä varjo kuvautui don Rafaelin kasvoille, kuullessaan nämä pistosanat hänen valtiollisten mielipiteidensä muuttumisesta.
Samassa kuului korkeaäänisiä hurraahuutoja taistelukentän kumpaiseltakin laidalta, ja seuraavassa silmänräpäyksessä näkyi tien kumpaisessakin päässä joukko ratsumiehiä, joiden puoleksi sotaisa asu ilmaisi niiden olevan kapinoitsijoita. Yksi heistä huusi:
— Herra eversti! Tuolla hän on… don Kornelio on vielä hengissä.
Tätä puhui Costal.
Seuraavassa silmänräpäyksessä olivat sekä katteini että don Rafael ratsastajien saartamina.
KOLMASKYMMENES NELJÄS LUKU.
Jalomielinen vihollinen.
Don Rafaelin asema oli nyt tullut yhtä kamalaksi, kuin Lantejas'enkin oli joku silmänräpäys tätä ennen ollut. Hänen pistoolinsa olivat laukaistut, taistelussa katkenneen sapelinsa oli hän heittänyt pois, ja ainoa ase, joka hänellä oli jäljellä, oli väkipuukko, jonka hän oli työntämäisillään don Kornelion sydämeen.
Mejikolaisen kapinan kestäessä ottivat hallituksen sotajoukot ainoastaan vähän vankeja, ja kapinoitsijat maksoivat samalla tavoin. Don Rafael päätti siis myydä henkensä niin kalliista kuin suinkin, ennenkuin joutuisi vihollisensa käsiin, kun yksi näistä, muuan upseri, huusi Lantejas'elle.
— Ah, katteini Lantejas! Joutukaa kenraalin luokse. Hän haluaa teitä kiittää voitosta, jonka olette meille Caldelas'en surmaamalla hankkineet.