KOLMASKYMMENES KAHDEKSAS LUKU.
Huolimatoin etsiminen.
Kun takaa-ajajat olivat ennättäneet sille kohdalle, jossa don Rafael oli poikennut tieltä, he epätietoisina pysähtyivät. Tähän saakka oli heille ollut hänen jälkensä seuraaminen helppoa, mutta metsän hämärässä he ne hukkasivat, vaikka kuutamokin oli. Nyt syntynyt neuvottelu loppui siihen päätökseen, että heidän etsimisensä helpoittamiseksi olisi laskeuminen satulasta ja kaksittain yhdessä ryhmässä etsiminen koko metsän läpi. Sitten olisi heidän, jos eivät etsimisessänsä onnistuisi, palajaminen paikkaan, johon olivat hevosensa kytkeneet.
Päätös pantiin toimeen, ja miehet hajosivat eri haaroille.
Alussa he tekivät työnsä sangen tarkasti, mutta vähitellen heidän intonsa laimeni. Sama ajatus oli heissä kaikissa yht'aikaa herännyt. He muistivat, kuinka helposti eversti oli voittanut kaksi vastustajaansa, etuvartijat, ja nyt johtui heidän mieleensä, että hajaantumalla olivat tehneet kovin hätäisesti ja näin voimansa heikontaneet.
— Niin kirkkaasti kuin kuu nyt kumottaa, huomautti Pepe Lobos etsimätoverillensa, — herättää se minussa erään mietteen…
— Että everstikö voi nähdä meidät, ennenkuin me hänet? keskeytti hänen toverinsa.
— Oh, ei mitään sellaista, vastasi Pepe; tuon saakelin hallituksenpuoltajan kiinnisaaminen on mahdotointa. Ei, minä ajattelin, koska nyt on milt'ei yhtä valoisa kuin päivälläkin, että nyt olisi oiva tilaisuus teille näyttämään, mitä niin kauan minulle olette luvanneet.
— Mitä sitten?
— Juuri tuota temppua, jolla aina voi montepelissä voittaa.[Espanjalainen uhkapeli, jota tähän aikaan Mejikossa paljon käytettiin.]