Puolipäivä oli jo kulunut, ja auringon säteet valuivat vinoon oksien lomatse don Rafaelin jatkaessa matkaansa. Vähän tämän jälkeen hän huomasi harvemmiksi tulevien puiden välistä Ostuta-virran, joka virtasi tyynenä, juosten korkeita bamburuohoja kasvavien rantojen välissä. Hän ei viivytellyt piilopaikan etsimistä. Sen metsän reuna, josta hän oli tullut, ulottui muutaman askeleen bamburuohostosta, ja mennen tuon avonaisen paikan poikki niin joutuin kuin suinkin, katosi pakolainen bamburuohostoon.
Tuon jättiläisruohon peitossa hän tunsi itsensä turvallisemmaksi. Piilopaikastansa voi hän katsella virran yli, ja muutamista isoista kivistä, jotka olivat virran keskellä, tunsi hän sen paikan ja tiesi, ett'ei hän voinut olla etäällä Ostuta-virran poikki vievästä kahlauspaikasta, johon kaksi vuotta sitä ennen hänen Arroyon ja tämän rosvojen takaa-ajaminen oli häntä johtanut. Äkkiä hän kuuli takanansa huutoa ja hevosen astuntaa. Nämä äänet tulivat siitä joukosta, joita Arroyo oli lähettänyt häntä takaa-ajamaan ja jotka nyt tyhjin toimin leiriin palasivat.
Paremmaksi vakuudeksi vetäytyi don Rafael peremmälle ruovostoon, varovasti taivuttaen kädellään tieltänsä bamburuokoja, eikä ratsastajilla, vaikka he ratsastivat ainoastansa vähän matkaa hänestä, ollut aavistustakaan vihollisensa niin lähellä olemisesta.
Yhä kuullellen, kuuli don Rafael kahlauspaikan yli menevien hevosten molskimisen, ja muutama minuutti sen jälkeen vallitsi tällä-paikalla syvä hiljaisuus.
NELJÄSKYMMENES TOINEN LUKU.
Vastahakoinen lähettiläs.
Heti Huajapamin valloituksen onnellisen lakkauttamisen jälkeen sai don Kornelio kenraali Morelos'elta luottamustoimeksensa Oajacaan menemisen, tiedustelemaan tässä kaupungissa, jota vastaan kenraali nyt aikoi kääntää voittorikkaat aseensa, olevien hallituksen joukkojen todellista voimaa.
Matkalla määräpaikkaansa olisi don Kornelion myöskin eräs toinen asia toimitettava. Molempien rosvojen, Arroyon ja Bocardon, sanottiin oleskelevan Ostutajärven lähettyvillä, jossa ne totuttuun tapaansa maakuntaa ryöstelivät. Tehdäksensä lopun tästä laittomasta tilasta, joka koko kapinata häpäsi, oli kenraali Morelos määrännyt don Kornelion käskemään noita kumpaistakin rosvoa heti lakkaamaan konnuuksistansa; muussa tapauksessa heidät reväistäisiin halki neljän hevosen välissä.
Toverikseen lähetysmatkallansa oli don Kornelio valinnut Costalin sekä Claron ja saman päivän ehtoopuolella, vähän sen jälkeen, kun don Rafael oli pensastoon piiloittaunut, näkyi katteini molempine toverineen ratsastavan Huajapamin tietä eteenpäin, lähellä Ostutan kahlauspaikkaa. Tälle paikalle tultuansa he pysähtyivät, ja heidän hevostensa syödessä tienvieressä kävi Costal jalkasin virran rantoja tutkistelemassa.
Tällä välin hommaili Claro paistamalla virittämässänsä roviovalkeassa vihriäisiä maissin tähkiä ynnä joitakuita kuivatuita häränlihaviipaleita, jotka tulisivat olemaan heidän päivällisensä.