Palvelija vastasi myöntäen. Hän tiesi erään tien, jota myöten hän voi johtaa ratsastajat rakennuksen vastakkaiselle puolelle aina muureihin saakka, joutumatta huomatuksi tulemisen vaaraan.
— Ratsastakaa siis edellä vakoojien seurassa, käski don Rafael. Meidän on välttämättömästi pääseminen salaa näiden rosvojen kimppuun, muutoin ne meiltä pääsevät karkuun, kuten ennenkin.
Käskyä totellen asettui palvelija vakoojien eturiviin, ja nyt lähdettiin taasen liikkeelle.
Tie, jota myöten palvelija heitä johti, kulki sen kukkulan juuritse, jolla kartano sijaitsi, ja jossa don Kornelio pari tuntia sitä ennen oli nähnyt akkunat niin kirkkaasti valaistuina. Kaikki oli nyt hiljaa kuin haudassa; ei yksikään ääni ilmaissut päällekarkausta odotettavan.
Kappaleen matkaa eteenpäin opas pysähtyi ja osoitti don Rafaelille useampiakin teitä, jotka haaraantuivat heidän tähän asti kulkemastansa tiestä, ja jota seuraten he, jos jakaantuisivat useampiin joukkoihin, voisivat täydellisesti saartaa maakartanon. Juuri tätä don Rafael toivoikin.
Itse komentaen pääjoukkoa, lähetti don Rafael mainittuja teitä myöten kolme pienempätä osastoa Veraeguin ja parin aliupserin johdolla. Näiden tuli merkin saatuansa rynnätä oikealta ja vasemmalta sekä takaapäin, samalla kun don Rafael tykkineen hyökkäisi rakennusta vastaan edestäpäin. Kumpainenkin joukko oli varustettu heittopommeilla, joita aijottiin lennättää maakartanon pihaan tahi muihin paikkoihin, joihin vihollinen kentiesi voisi paeta.
Niinkauan kuin päällekarkaajia kaihtivat kukkulata ympäröivät puut ja pensaat, he häiritsemättä lähenivät; mutta lähemmäksi päästyänsä alkoi aukeata maata, ja etuvartijain antamat laukaukset kutsuivat miehistöä aseisin. Vähän tämän jälkeen ruvettiin antamaan epäsäännöllistä tulta maakartanon katolta.
Ampumisesta piittaamatta jatkoivat päällekarkaajat, eteenpäin rynnäten, pommiensa heittämistä, samalla kun don Rafaelin osasto, tulleena rakennuksen edustalle, heti asetti tykin telallensa ja alkoi tulen pääporttia kohti.
Ensimäinen laukaus pirstasi yhden portin.
Sillävälin alkoivat pihaan putoavat pommit räjähdellä kivilaskosta vastaan, rosvojen hevosten suureksi säikähdykseksi, jotka joukottain tempasivat itsensä irti ja laukkasivat sinne tänne, saaden aikaan mitä suurinta hämminkiä. Hälytyshuudot, haavoitettujen voivotukset sekä muiden rosvojen kiroukset olivat ainoa vastaus noiden räjähtävien pommien pamauksiin, jotka tekivät kauhean miestuhon heidän riveissänsä.