— Tulimmaista! huudahti katteini malttamattomalla äänellä. — Olisipa minulla hyvä halu odottamaan ja katsomaan, mitä pakanallista epäjumalaa nuo velikullat rukoilevat; mutta ei käy täällä kauemmin viipyminen. Minun täytyy jatkaa matkaani, ja saadakseni selon tiestä, on minun nuo hullutukset keskeyttäminen.
Näin sanoen kohotti katteini äänensä ja huusi keuhkojensa koko voimalla: halloo! Huutoon ei vastattu; se ei kuulunut.
— Tulimmaista! lausui hän. Minun on koettaminen jotakin toista keinoa heidän huomionsa herättämiseksi.
Yksinkertainen keino tähän tarjoutuikin itsestänsä. Hän kumartui ja otti kouransa täyteen pieniä kiviä, sekä heitti ne kumpaiseenkin mieheen.
Se vaikutti silmänräpäyksessä, sillä kivet olivat tuskin pudonneet veteen, kun intiani yhdellä pyyhkäyksellä lakasi valkean ales kalliolta, ja rotko tuli äkkiä pilkkopimeäksi. Kumpainenkin vedenpalvelija katosi pimeyteen, ja don Rafael jäi yksinänsä kuohuvalle vesiputoukselle.
KYMMENES LUKU.
Kohtaus.
Närkästyneenä epäonnistumisestaan ei katteinilla ollut muuta keinoa kuin palata hevosensa luokse. Hänen kohtalonsa oli nyt pahempi kuin koskaan; synkän pimeyden vuoksi tulisi ei ainoastansa tien löytäminen vaikeaksi, vaan myöskin sitä kulkeminen, jos hän sen löytäisikin, ja kuuta, joka äsken oli noussut, peitti vielä pilvi lännessä. Koska tämä ei kuitenkaan ulottunut kovinkaan laajalta taivaalle, oli luultava, että seutu pian tulisi valoisaksi.
Tästä vakuutettuna istautui don Rafael hevosensa luokse tuulen kaatamalle puulle, sytytti sikarin ja aikoi ajankuluksensa tupakoida. Äkkiä kuului hänen korviinsa kummallinen ääni. Se ei ollut vesiputouksen pauhinata, vaan ääni, joka enemmän oli villipedon ulvonnan kaltaista, ja se loppui käheään, kiukkuiseen kiljuntaan. Hän kyllä tiesi, ett'ei se tullut aavikkosudelta, mutta muutoin oli hän tietämätöin, mikä olento tuon kiljunnan oli päästänyt.
Vaikk'ei hän ääntä tuntenut, oli siinä kuitenkin jotain vaaraa ilmaisevaa, ja vaistomaisesti tämän vaikuttamana nousi tuo nuori upseri puun rungolta, irroitti hevosensa ja hyppäsi satulaan. Tämä ei tapahtunut siinä aikomuksessa, että hän olisi rientänyt pois tältä paikalta, sillä kuu ei ollut vielä tullut piilostansa, vaan sen vuoksi, että hän hevosen seljässä olisi valmiimpi kohtaamaan tulevia tapauksia. Varmemmaksi vakuudeksi mahdollista vaaraa vastaan irroitti hän myöskin tuliluikkunsa ja katsoi, oliko siinä sytykeruutia tarpeeksi.