— Rakas, kunnioitettu isäni, hän lausui, — vannon sinun harmaiden hiuksiesi nimessä, jotka ovat omaan vereesi tahratut, käyttäväni kaikkia vallassani olevia välikappaleita ja oraassaan tukahduttavani tämän kirotun kapinan, jonka vuoksi olet joutunut viattomaksi uhriksi. Suokoon Jumala minulle voimaa valani täyttämiseen!
— Tässä silmänräpäyksessä ikäänkuin joku ääni kuiskasi hänen korvaansa, kertoen hänen morsiamensa sanat:
"Häpeällä ja ylenkatseella mainittakoon kaikki, jotka nostavat kätensä Espanjan eduksi! Älkööt he koskaan löytäkö kattoa, joka antaisi heille suojaa, älköötkä naista, joka heille hymyilisi! Tulkoon rakastamiensa ylenkatse kaikkien isänmaanpetturien palkaksi!"
Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä kuului toinen ääni:
— Te'e velvollisuutesi, olipa seuraukset mitkä tahansa!
Ja isänsä typistettyjen jäännöksien vieressä kuulteli poika ainoastaan tuota viimeksi mainittua ääntä.
* * * * *
Kuu oli jo kauan ollut noussut, ennenkuin don Rafael oli lopettanut tuon surullisen työn, haudan kaivamisen, johon hautaan hän kunnioittaen laski kuolleen ruumiin, pää oikealla paikallansa. Sitten hän veti povestansa Gertrudis'en pitkän palmikon ja pani sen isänsä jäännösten viereen.
Murheen murtamana hän sitten peitti haudan.
Eipä tuntunut hänestä helpolta eroaminen paikasta, joka oli tullut hänelle kahdenkertaisesti pyhäksi lemmen ja lapsellisen kunnioituksen tähden. Vihdoin hän kuitenkin hyppäsi satulaan ja kannusti hevostansa nelistämään eteenpäin sitä tietä, joka vei Oajaca-nimiseen pääkaupunkiin.