— Oh, todellakin! hän ivallisesti vastasi. — Hm! Luuletteko minua niin hassuksi, että tulisin sinne ulos? Viisikymmentä yhtä vastaan!
— Minä lupaan kunniasanallani, jatkoi katteini — upserina sotamiesteni läsnäollessa, kristittynä Jumalan läsnäollessa, että tulkoon taistelun loppu minkälaiseksi hyvänsä s.o., jos minä kaadun, ei teille tule mitään pahaa tapahtumaan.
Hetkisen näkyi rosvo epäilevän; mutta hän tunsi liian hyvin katteinin voiman ja vikkelyyden. Hän ei uskaltanut ryhtyä kaksintaisteluun.
— Minä kieltäyn, hän vihdoin lausui.
— Nouskaa hevosenne selkään. Minä lähetän omani pois ja taistelen seisovaltani.
— Minä kieltäyn, sanon teille, vastasi rosvo ivallisesti nauraen.
— Pois, pelkuri! Te ette ansaitse miehen nimeä, ja kun tämä käsi saa teidät kiinni, ette te, sen lupaan koston Jumalan nimessä, tule kuolemaan kuin mies, vaan kuin hullu koira.
Lausuttuaan tämän kauhean jäähyvästin kannusti katteini hevoistansa ja käänsi, tehden suurinta ylenkatsetta ilmaisevan eleen, rosvolle selkänsä.
Torvi puhalsi "eteenpäin", joukko nelisti kartanon muurin ympäri ja kulki harjun poikki.
Muiden katkerien ajatusten joukossa, joita tämä kohtaus don Rafaelissa oli herättänyt, ei hänen pelkonsa Gertrudis'en turvallisuudesta ollut vähemmän tuskallinen. Hän tunsi liian hyvin niiden rosvojen luonteen, joiden valtaan hänen täytyi jättää lemmittynsä.