Samassa kaduin, että näin suoraan olin kiinnittänyt hänen huomionsa hevoseeni. Entä jos hän pyytäisi sitä? Olisin luvannut hänelle minkä hevosen tahansa joukostani, mutta "Muroa" en olisi tahtonut antaa koko hänen hevoslaumastansa. Mutta jos hän, luottaen lupaukseeni, valitsisi sen? Asianhaarat tekivät kiellon vaikeaksi; ja kaikissa tapauksissa olisi kieltäminen ollut minusta vastenmielistä. Aloin tuntea, etten voisi kieltää häneltä mitään. Tämä uljas, kaunis nainen kilpaili jo "Muron" kanssa mieltymyksestäni. Asemani oli arveluttava; kaikeksi onneksi pelasti minut siitä eräs tapaus, joka antoi meidän ajatuksillemme uuden suunnan; minun jäljessäni ratsastavat miehet ehtivät tässä silmänräpäyksessä luoksemme.
Hän näytti levottomalta miesteni tulosta, mikä ei ollut ihmeteltävää heidän kummallisen pukunsa ja villin olentonsa tähden. He katsoivat kummastelevin silmäyksin tuohon kaatuneeseen mustangiin, sen komeaan, veriseen loimeen, sen selästä laskeutuneeseen ratsastajaan ja hänen omituiseen pukuunsa, höpisivät muutamia sanoja keskenänsä sekä tottelivat poislähtökäskyäni. Olin taasen vankini kanssa kahden.
— Teksaslaisiako? kysyi tämä, niin pian kuin miehet olivat kuulumattomissa.
— Muutamat… eivät kaikki.
— Tekö olette heidän päällikkönsä… heidän capitanonsa?
— Niin.
— Ja nyt, herra kapteeni, olen kai teidän vankinne?
Tuo kysymys pani minut hämille, enkä siinä silmänräpäyksessä tiennyt, mitä vastaisin. Kiihoitus häntä takaa-ajaessa sekä siinä tehdyt omituiset huomiot, ja kentiesi ennen kaikkea vankini lumoava kauneus, olivat saattaneet minut kokonansa unohtamaan takaa-ajamisen tarkoituksen. Hänen kysymyksensä muistutti minulle, että minulla oli arkaluontoinen velvollisuus täytettävänä. Oliko tämä nainen vakooja? Sellainen otaksuma ei suinkaan ollut mahdoton. Kauniit naiset ovat monta kertaa palvelleet isänmaatansa tällä tavalla. Mahdollisesti oli hänellä joku tärkeä tiedonanto viholliselle, ja jos minä päästäisin hänet pakoon, voisi siitä olla ikäviä seurauksia itsellenikin. Toiselta puolen pelkäsin hänen epäsuosiotansa, jos veisin hänet vankina luokseni. Tahdoin olla hänen kanssaan ystävällisissä suhteissa. Tunsin tuon salaperäisen voiman vaikutusta, joka voittaa kaiken miehuuden: kauneuden voiman. Olin ollut ainoastansa kymmenen minuuttia tuon ruskeaihoisen tytön seurassa, kun hän jo vallitsi sydäntäni, ikäänkuin olisi koko ikänsä ollut sen haltiatar.
Hän huomasi epäilykseni ja kertasi kysymyksensä:
— Olenko teidän vankinne?