Säpsähtäen ikäänkuin luodin lävistämänä kääntyi hän minua vastaan. Hänen poskillansa olevaa kiukun punaa seurasi äkkiä kalman kalpeus, ja hänen silmänsä rupesivat omituisesti tuijottamaan, ikäänkuin vaaran lähestyessä. Hänen huulensa värisivät. Näin hänen pelkäävän ja tunsin, että hän oli vallassani.
— Te olette Rafael Ijurra? toistin, kun hän ei vastannut ensi kysymykseeni.
— Olen, sennor, vastasi hän epäillen; — mitä tahdotte?
— Teillä on muutamia asiakirjoja. Osa niistä kuuluu minulle. Saanko vaivata teitä jättämään ne minulle.
Hänellä oli näet paperit vielä kädessään.
— Oletteko kapteeni Warfield? kysyi hän hetken vaiti oltuaan, samalla ollen tarkastavinaan päällekirjoitusta minulle osoitetussa komisarion kirjeessä.
Näin hänen sormiensa vapisevan.
— Niin, minä olen kapteeni Warfield… teidän pitäisi minut jo tunteman.
Ottamatta huomioonsa viittausta, vastasi hän:
— Aivan oikein… tässä on kirje teidän osoitteellanne. Löysin sen tieltä. Olkaa niin hyvä, sennor.