— Niin, sennorita, jos te niin tahdotte, vastasin hiukan alakuloisena, sillä tuntuipa, ikäänkuin olisin ollut menettämäisilläni parhaan ystäväni.
— Mutta enpä tahdo, lausui hän päättävällä äänellä; sitte hän purskahti nauramaan ja huudahti: — Herra kapteeni, minä tiedän teidän ajatuksenne. Ettekö luule minun voivan pitää arvossa sitä uhrausta, jonka aijoitte tehdä? Pitäkää tuo rohkea ratsunne, kun osaatte sillä niin hyvin ratsastaakin. Jos se olisi minun, ei kukaan ihminen saisi minua siitä luopumaan.
— On ainoastansa yksi, joka voi saada minut sen tekemään.
Tämän lausuttuani odotin levottomuudella hänen vastaustansa. En odottanut sitä sanoin, vaan silmäyksin. Varmaankaan ei hänen otsansa rypistynyt; luulinpa huomaavani voitonriemun ja tyytyväisyyden sekaisen hymyilynkin. Se kesti vain lyhyen ajan, ja minun rohkeuteni vajosi jälleen hänen heleästi nauraessansa.
— Tämä yksi on tietysti teidän sydänkäpysenne. No niin, jalo kapteeni, jos olette yhtä uskollinen hänelle kuin rohkealle hevosellenne, ei hänellä ole minkäänmoista syytä teidän uskollisuuttanne epäillä. Mutta nyt minun täytyy teidät jättää. Adios!
— Ettekö salli minun saattaa teitä kotiin?
— Ei, kiitoksia, sennor! Minä olen täältä kotoisin. Tuossa on minun isäni asunto, lausui hän, osoittaen haciendaa. — Muistakaa, herra kapteeni, että olette viholliseni; en voi vastaanottaa teidän kohteliaisuuttanne; en voi myöskään tarjota teille vieraanvaraisuutta. Ah, te ette meitä tunne, ette tunne Santa Anna-tyrannia, lausui hän, heittäen epäluuloisen silmäyksen ympärillensä. Kentiesi ovat hänen vakoojansa juuri nyt… Suuri Jumala! huudahti hän säpsähtäen, samalla kuin hän huomasi erään miehen, joka lähestyi kukkulan juurelta. — Pyhä neitsyt! Se on Ijurra.
— Orpanani vain; mutta, lisäsi hän ja hänen äänensä sai äkkiä rukoilevan väreen: — Jättäkää minut, sennor! Jumalan nimessä… jättäkää minut! hyvästi, hyvästi!
Vaikka halusin nähdä Ijurraa hiukan lähempää, voitti minut kuitenkin tuon naisen hätä, ja ilman muuta vastausta kuin lyhyt "adios", hyppäsin satulaan ja ratsastin tieheni.
Päästyäni metsän reunaan voitti uteliaisuus ja kentiesi eräs toinenkin tunne minun kohteliaisuuteni, ja ollen korjaavinani jalustinta käännyin satulassa sekä vilkaisin taakseni.