Minä avasin kirjeen ja luin:
"Valloitusarmeijan pääkortteerissa heinäkuussa 1846.
Teidän on riittävä osasto mukananne meneminen asemapaikkanne läheisyydessä olevaan don Ramos de Vargasin haciendaan. Sieltä te löydätte viisituhatta nautaa, jotka teidän on ajattaminen amerikalaisen armeijan leiriin ja jättäminen sotaylikomisariolle. Tarpeellisia ajajia on paikalla, ja osa joukostanne olkoon vartiaväkenä. Myötäseuraava kirje ilmoittaa teille tehtävänne laadun."
Kirje oli pääadjutantin allekirjoittama.
— Varmaankin kaitselmus, ajattelin itsekseni kirjeen luettuani, meidän kohtaloamme ohjaa. Juuri kun tässä vaivaan päätäni, keksiäkseni keinoa, millä päästä don Ramosin kotiin, tarjoutuu tässä sellainen itsestänsä.
En enää ajatellut lassoa. Velvollisuuden suojelevassa ja kaunistavassa verhossa tulisin minä rohkeasti ratsastamaan haciendaan ja astumaan sisään sen portista tervetulleen vieraan luottavaisella katsannolla. Tervetulleenko? Niin kyllä! Hyvä kauppa tuolle don Ramosille. Tietysti tapaisin minä hänet itsensä, juttelisin hänen kanssansa kanariaviini-lasin ääressä, ja minua kutsuttaisiin tulemaan toistekin. Karjan kokoaminen veisi aikaa ainakin pari tuntia; sen toimen jättäisin luutnantilleni, itse olin lujasti päättänyt istua sisällä. Don Ramosin täytyisi mennä ulos väkensä luo. Olisihan minun yksinäni jättäminen epäkohteliasta. Hän tulisi esittelemään minut tyttärellensä… meidät jätettäisiin kahdenkesken ja silloin… Haa Ijurra! Hänetpä olinkin unohtanut. Olisikohan hänkin siellä? Tämän miehen muisto lankesi ikäänkuin varjo niille valoisille kuville, joita olin mielikuvituksessani haaveillut.
Pääkortteerista tullut käsky vaati sen nopeata täyttämistä. Viipymättä käskin noin viidenkymmenen miehen varustautua lähtöön.
Minun piti juuri ruveta tavallista huolellisemmin pukeutumaan, kun johtui mieleeni, että olisi parasta lukea tuo käskykirjeessä mainittu kirjelippukin. Avasin sen ja luin:
"Ne viisituhatta nautaa ovat kauppakirjan mukaan valmiina teidän varaltanne, mutta en voi ruveta toimittamaan niiden lähettämistä. Ne ovat otettavat minulta siten, että se näyttää väkivallalta; eipä vähäinen epäkohteliaisuuskaan teidän asiamiehenne puolelta olisi vahingoksi. Paimeneni ovat teidän palvelukseksenne, mutta minä en voi heitä käskeä tähän. Teidän on heidät siihen pakottaminen.
Ramos de Vargas."