— Quien es? (Kuka siellä?)
— Ambre! Ambre! huusi Wheatley.
— Heti, sennor, vastasi ääni hiukan väristen.
Vitjojen helinää ja telkien siirtämistä alkoi nyt kuulua, ja kesti sitä hyvinkin pari minuuttia, joiden kuluttua isot pääportit aukenivat; näkyviin tuli tummaverinen, nahkoihin puettu portinvahti, kivitetty holvikäytävä ja osa pihaa.
Tuskin oli portti auennut, ennenkuin luutnantti Wheatley hyökkäsi vapisevan portinvahdin kimppuun, tarttui hänen kaulukseensa, antoi hänelle korvapuustin ja käski häntä kovalla äänellä hakemaan isäntäänsä.
— Sennor, änkytti portinvahti — is… is… isäntä on sanonut… ettei hän tahdo… tahdo ottaa vastaan ketään.
— Ei tahdo? kertoi Wheatley; mene sanomaan hänelle, että hänen täytyy.
— Niin, ystäväni, lausuin hänelle rauhoittavalla äänellä, sillä pelkäsin hänen säikähtäneen niin, ettei hän voisi toimittaa asiaansa. — Mene sanomaan isännällesi, että eräällä amerikalaisella upseerilla on hänelle asiaa, ja että hänen täytyy heti saada häntä puhutella.
Mies meni, saatuaan vielä muutamia kehoituksia Wheatleyn anteliaasta kädestä, tietysti jättäen portin auki.
Minä en varronnut hänen palajamistansa. Piha näytti miellyttävältä, ja käskettyäni luutnanttina jäädä ulkopuolelle miehineen, ratsastin porttikäytävästä sisään.