Sill'aikaa kun aivan hajamielisenä seurasin tätä, johtui mieleeni, etten ollut tarpeeksi tarkkaan tutkinut maatilan etupuolta. Sinne tullessamme olivat akkunaluukut suljetut, mutta ne olivat sisäänpäin avattavat, ja meidän tulomme jälkeen oli kentiesi joku niistä pantu raollensa. Tuntien nuo meksikolaiset kodit, tiesin etupuolella olevien akkunain olevan parhaimpien huoneiden puolella, joissa asukkaat tänä aikana oleskelivat.
— Pöllöpää, ajattelin, — miten voinkaan niin kauan viipyä pihassa? Jos olisin mennyt talon etupuolelle, olisin kentiesi… vieläkään se ei ole myöhäistä… on mahdollista…
Tämän uuden toivon pakottamana ratsastin takaisin pihalle ja sieltä ison portin kautta tielle päin.
Juuri kun olin kääntymäisilläni akkunoita tutkimaan, kuulin kapteeni-sanaa lausuttavan äänellä, joka soinnahti kuin hopeakellosta.
Katsahdin akkunoihin. Ääni ei tullut sieltä; ne olivat yhtä tiiviisti suljetut kuin ennenkin. Mistä?…
Ennenkuin ennätin suurin tätä kysyäkään, kerrattiin kapteeni-sanaa hiukan kovemmalla äänellä, ja minä huomasin nyt sen kuuluvan katolta. En voinut nähdä ketään, kun samassa eräs käsivarsi, joka olisi voinut kuulua lemmenjumalattarelle, ojentui eräästä kaiteessa olevasta aukosta. Tuossa Pienessä kädessä, jonka sormissa säkenöiden kimalteli jalokiviä, oli joku valkoinen esine, jota en voinut erottaa, ennenkuin se heitettiin nurmelle, jolloin näin sen olevan pienen kirjelipun.
Laskeusin ratsultani, otin kirjelipun ja hypäten jälleen satulaan vilkaisin ylöspäin. Olin tahallani vienyt hevoseni ulommaksi seinästä voidakseni paremmin nähdä. Enpä ollutkaan erehtynyt: Se oli Isolina.
Hänen suloiset kasvonsa näkyivät kaiteessa olevasta ahtaasta aukosta. Nuo suuret, ruskeat silmät katselivat minua puoleksi vakavalla, puoleksi ivallisella silmäyksellä, jonka jo ennenkin olin huomannut ja joka minussa herätti sekä iloa että tuskaa.
Juuri kun olin häntä puhuttelemaisillani, näin hänen ilmeensä äkkiä muuttuvan; hän heitti nopean silmäyksen taaksensa, ikäänkuin jonkun lähestyminen olisi häntä häirinnyt; hento sormi painui silmänräpäykseksi hänen huulillensa, ja sitten katosi hän kaiteen taakse.
Ymmärsin tuon merkin ja olin vaiti.